tiistai 14. joulukuuta 2010

Suloiset saippuapalat

Toissa vuonna sain hurjan itkuhepulin, kun katselin televisiosta saimaannorpista kertovaa dokkaria. Siinä norppien suojeluun vihkiytynyt valokuvaaja Juha Taskinen valoitti vesistöjemme hurmaavan pötkylän sietämätöntä tilannetta, joka ei kestä päivänvaloa. Jotain, ja paljon olisi tehtävä. Kyynelvirran loppumattomuuteen taisi vaikuttaa norppa-parkojen kosteiden vilpittömien silmien lisäksi tuoreehkon äitiyden kehossani valmistamat hormonit. Niin tai näin, minusta tuli norpan kummi ja liehuttelin lippua lähipiirissäni niin, että jotkut eivät ole sittemmin vastanneet viesteihini. Kummilastani en ole vielä nähnyt, en taida olla kovin hyvä kummitäti. 

Tänäkin vuonna WWF:än saimaannorpan suojelua tukeva yritystoiminta saa minut liikkeelle. Oli kiva törmätä viime viikolla Kämp Gallerian joulutorilla Aamumaan tuotteisiin. Suomessa suunniteltuihin ja ekologisesti valmistettuihin luomusaippuoihin, joiden tuoksut tulevat eteerisistä öljyistä. Hurmaavien saippuoiden pakkaukset valmistetaan kierrätysmateriaalista. 

Ja mikä parasta, jokaisesta myydystä tuotteesta menee 50 senttiä uhanalaisten eläinten suojeluun. Kummilapsenkin.  


Karhunpennun palasaippua, joka tuoksuu mustakuuselle ja katajalle

perjantai 10. joulukuuta 2010

Lahjavinkki herkkusuille

Helsingin Kluuvikatu on erinomainen osoite makeille jouluostoksille ja arjen juhlaksi muuttamiseen. Fazerin tryffelijäätelö maistuu erityisesti parin pallon annoksena kiireettömänä hetkenä. Ja kyllä, voitte laittaa kermavaahtoa! Kohtuullinen lehtivalikoima, ihmisten katseleminen sekä omasta ajasta nauttiminen kruunaavat tuokion, jonka vietän mieluiten yksin. Fazu-viisitin jälkeen kannattaa piipahtaa myös pikkuiseen Chjoko -putiikkin pari askelta Espalle päin. Myymälä on piipahtamisen arvoinen vaikkapa lahjoja etsivälle, mikäli lähipiirissäsi on esteetikkoja, joiden sokerihammas huokaa. Ja kenelläpä ei olisi. Tarkoitukseni oli hakea mukaani jotakin pientä hyvää, mutta päädyin lastaamaan paperikassin täyteen rasioita. Näin ihanan lahjan haluavat kaikki!

Hurmaava myyjä kertoi tuotteista, ne tehdään käsin Chjokon Liisankadun myymälässä. Praliinikuoret tulevat valmiina, mutta niiden suussasulava täyte on talon omaa taikaa. Kuten myös ihanan ulkoasun antava viimeistely, pyörittely erilaisissa nonparelleissa ja rakeissa. Ja hyvältä näyttää! Nämä herkut aion antaa läheisilleni, yritän pitää näppini niistä erossa...

Maukas idea oli myös Chojokon valmistama special edition Hennessy-täytteisistä suklaista, 100 rasian erä on jo tosin tainnut mennä parempiin suihin...

Kuvassa olevan 14 suupalan rasa maksaa 22e, tarjolla on myös pienempi kattaus 11e. 

Pyöreiden muotojen ystävälle

Shiseidon lehdistötilaisuus

Olin tänään Shiseidon lehdistötilaisuudessa helsinkiläisessä Hotelli Havenissa kuuntelemassa kevään 2011 tuoteuutuuksista. Meikkitrendit, jotka vaikuttivat Shiseidon taiteellisen johtajan Dick Pagen suunnittelemaan kevätmeikkilookiin voi kurkistella mm. New Yorkin muotiviikkojen kevät/kesä 2011 Marc by Marc Jacobsin sekä Narciso Rodriquezin näytöksistä. Inspiraationa oli rusinaisen ruskeita tummia sekä täydellisen intensiivisiä oransseja huulia. Esittelen tuotteita lähemmin, kunhan olen kokeillut ne ja voin kertoa enemmän kuin lehdistötiedotteen annin. Kuvan neidon luomet on meikattu poskipunalla leveällä siveltimellä muutamalle vedolla,  oiva helpon silmämeikin vinkki. Pohjameikin on tosin oltava sitäkin huolellisempi, joten se siitä ajan säästöstä. Muista myös valita riittävän tumma poskari, kuten kuvassa, jotta silmistä ei tule itkuisen näköiset.

Narciso Rodriquez SS 2011, kuva Style.com

Takaisin lehdistöinfoon.. oli mielenkiintoista kuulla, että Shiseido on maailman vanhin ihonhoitobrändi, tuotteita myytiin jo 1872. Tunsin itseni melko nuoreksi, kerrankin. Shiseido onkin maailman neljänneksi myydyin ihonhoitosarja, kuulemma erinomaisen tuotekehityksen vuoksi, mistä esimerkkinä se, että purnukoita kehitellään 17 labrassa noin 1000 tiedemiehen voimin. Itse tykkään Shiseidon ihonhoidosta, sillä omaan makuuni selektiivikosmetiikassa eli hintavammassa merkkikosmetiikassa tulee olla a) ylellinen hillitty tuoksu, ei vanhanaikaisen ruusuinen. b) huomaamattomat koostumukset, jotka imeytyvät ihoon nopeasti c) laadukasta hoitavuutta, jonka tunnistaa siitä, että iho ei oireile hilseilemällä tai pukkaamalla näppylöitä vaan talven paukkupakkasillakin kaikki ihossa on ookoo. Onko se sitten hyvän ihovoiteen vai laadukkaan suojaavan meikin ansiosta, voi aprikoida. Siksi en luovu kummastakaan.  

Viimeisimmät Shiseido-ihastukseni ovat olleet White Lucency -linjan päivävoide, oiva kaupunkivoide, jota testasin aikoinaan kevät-kesä -olosuhteissa. Suojakertoimellinen (SK15) voide antoi riittävän suojan kaupungissa altistuttavalle valolle, tosin käytin lähes päivittäin jotakin meikkiä voiteen päällä. Koostumus on sopivan täyteläinen, mutta ei liian tuhti meikkivoiteen alle. Hoitolinjan funktio kirkastavuus, kalskahtaa meikäläisittäin hivenen liikaa valkaiseviin tuotteisiin, mitä maahantuojan edustaja Saetherin Trade & Marketing Manager Joanna Malm harmitteli tuotteista jutellessamme. Sillä vaikka voiteessa on pigmenttiläiskiä tasoittavia ja ihoa kirkastavia ominaisuuksia on voiteen ehdottomasti parasta antia se, että sen levittämisen jälkeen iho on heleä, levänneen näköinen. Valonheijastavuuden ansiosta.

Toinen lempparini tulee meikeistä: Multi Shade Enhancer -heleytyspuuteri, sävy Sunset Glow, jossa on ihanan raikkaita värejä persikasta poltettuun oranssiin. Miksi samperissa juuri se teki harakirit ja hyppäsi peilikaapista lattialle? Eikä jättänyt lohduksi edes itsemurhaviestiä. Muistan aina hänet sopivan hehkuvan lopputuloksen antavana kaunistajana, jossa ei ollut inhottavia, pitkin kasvoja leviäviä hippusia. Pieni, mutta laadukas harja oli käytössä oikein toimiva. Älä siis heitä pakettien siveltimiä roskiin, vaikka jotkut meikkajat sanovatkin, ettei meikkien mukana tulevilla siveltimillä saa mitään aikaiseksi. Ainakin tällä saa! Olen käyttänyt aitokarvaista sivellintä myös normiposkipunien levittämiseen menestyksekkäästi, surullisen tragedian jälkeen. 

Kalmistoon sukeltanut kalmakasvon ensiapu

maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän kynsilakkaaja

Maamme eturivin meikkaajat ovat lakanneet illan ykkösjuhlaan tälläytyvien vieraiden kynsiä kättelykelpoisiksi. Samaa tunnelmaa on voinut aistia lumisessa Alppilassa, jossa eturivin hoitovapaalaiset käyttivät päivänsä vähintään yhtä juhlavissa sekä hivenen isänmaallisissakin merkeissä. Sain kunnian levittää kynsilakkaa pieniin sormiin, kun kotimme täyttyi 2,5- ja 5-vuotiaiden nuorten naisten touhuilusta. Tarkalleen klo 05.40 aamulla. Kristus...Mutta voi kuinka taivaallista ja haasteellista oli lakata käsiä, joiden kynnet tuntuivat lakkasiveltimen kärjestäkin varmaan loppumattomalta pikkuvarpaankynsirivistöltä, voisiko joku tuoda mikroskoopin, kiitos! Mutta juhlavaa tuli. Ja hoitaja slash manikyristille väsy kolmen alle kouluikäisen kanssa touhuilusta. 

Kyllä yhden lapsen kanssa on helppoa. Saan ehkä jopa katsoa juhlallisuuksia televisiosta kuplivan kera. Lasissani taitaa tosin kuplia limsa, mikä sopii kotikatsomokokonaisuuteeni tänä vuonna hyvääkin paremmin. Asuvalintani on vintagea ja ekologista muotia ajan hengen mukaan. Oloasun housut, vanha paidankauhtana sekä villasukat. Mutta jotain juhlavaa, ja sinistä. Viimeistellyt kynnet a´la Maybelline Mini Colorama Party Blue no: 96. Vaaleansininen kermamainen lakka antaa jo yhdellä kerroksella hyvän värin, kahdella maalimaisen peittävän lopputuloksen.  Lakka on menneen kesän kausituote, mutta se on niin up to date vielä 2011 keväällä valkoisen muodin rinnalla. Etenkin kun muu meikki on luonnollinen. 

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Vaaleansinisestä kynsilakkauksen uutta mustaa 
lanseeraasi viime kesänä muun muassa Whitney Port, joten kyllä se tulossa on!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Erinomainen silmänympärysvoide Talika eye dream

Sinä päivänä kun joudun autiolle saarelle ja voin ottaa mukaani aurinkovoiteiden lisäksi vain yhden tuotteen, pääsen helpolla kantaumuksien osalta, sillä laukkuni täytyy pikkiriikkisistä silmänympärysvoiteista. Metsästän siis maanisesti toinen toistaan parempia voiteita. 
Taas kerran tein mukavan löydön, jossa on myös hinta kohdillaan.  Ranskalaisen TALIKAN (tuttu ripsiravinteista ja muista tepsivistä erikoistuotteista) eye dream on huippu! Kevyt emulsion ja geelin välimuoto on ohuesta, nopeasti imeytyvästä lähes geelimäisestä koostumuksesta huolimatta riittävän kosteuttava jopa talvikäyttöön, meikäläistenkin olosuhteissa.

Hukkasin ennen koekäyttöä pakkauksen käyttöohjeineen, mutta koska kulutan aina päivisin suojakertoimen sisältävää silmänymmyrkäisvoidetta, tuli eye dreamia luonnostaankin testattua iltaisin. Kuten kuulemma ohjeiden mukaan kuuluukin, ja minkä nimiki kertoisi, ellei uni ja unelmointi yhdistyisi päässäni päiväuniin, ajattomaan TOP3 lempiasiaani.

Tuubin annostelija pumppaa suhteellisen reilun pisaran, pienemmälläkin pärjäisi, mutta reilun annostuksen ansiosta voitelin myös silmien ulkonurkat huolella. Siitä kiittelen itseäni ehkä kymmenen vuoden kuluttua? Valmistaja markkinoi tuotetta silmänympärysihon yönaamiona, liekö tehokkuuden tuntua korostaakseen, sillä eye dream on tarkoitettu jokailtaiseen käyttöön.

Putkilo on nyt käytetty,  se riitti useammaksi kuukaudeksi. Villi veikkaukseni on noin kolme kuukautta plus...  Aamuisin luonnostaan kuiva silmänympärysihoni näytti virkeältä sekä tähän ikään syntyneet pikkuiset juonteet ja ilmejuonteet silmän alapuolella olivat suhteellisen näkymättömissä. Tuubiin on pakattu tehoaineita soijapapuproteiini- ja leväuutteesta F-vitamiiniin, mikä ehkäisee kosteuden haihtumista iholta. Tarpeeseen nyt,  kun lämmitykset on napsautettu täysille.

Talikan tuotteita myyvät ainakin Stocka (ainakin Helsingin keskustan tavaratalo) sekä NetAnttila.

15 ml tuubi 38 e


torstai 2. joulukuuta 2010

Hotelli kotona

Ensikontaktini Molton Brownin kosmetiikkaan tapahtui helsinkiläisessä Palace Kämp Day Spassa muutama vuosi taaksepäin. Ihanantuoksuiset nestemäiset saippuat pelkistetyissä pulloissa istuivat harmoniseen päiväkylpylään kuin nyrpeys ranskaiselle. Sittemmin putelit ovat tupsahdelleet eteeni ulkolaisissa hotelleissa, joissa olen lutrannut niillä ilolla.

Molton Brown vie minut siis nyt ja iäisyydessä mukanaan hotellien kiireettömyyteen. Siihen, kun ei tarvitse pedata itse sänkyään ja voi herätä valmiille aamiaiselle, olipa kyseessä työ- tai lomamatka. Nyt Molton Brownin kosmetiikkaa saa hankittua kotikylppäriin Helsingin Stockalta sekä Molton Brownin verkkokaupasta, josta putelit tulevat kotiin reilussa parissa arkipäivässä 26-68 punnan (29e+) hintaan, riippuen lähetyksen painosta. 

 Kokeilin Molton Brownin Amber cocoon collectionin fine liquid handwash -saippuaa sekä soothing hand lotion -käsivoidetta. Kummankin tuoksussa on mm. lämmintä ambraa ja ihanan syvän puuvivahteen antavaa vetiveriä.

Pumppupulloon pakattu käsivoide istuu mielestäni parhaiten lavuaarin reunalle ja työpöydälle. Koostumus on jotakin täyteläisen ja notkean välimaastosta, mutta voide imeytyy erinomaisesti. Kämmenet tuntuvat silkkiseltä, ja ihon pinnalle jää hyvin ohuen tuntuinen kalvo, joka suojaa kuivumiselta. Sekä vienon ylellinen tuoksu, joka vie mielikuvitusmatkalle Marrakechin lämpimään, tummaan yöhön... Ei paha, kun maass´on hanki ja nainen jäässä. 

300 ml pumppupullot 19 €  


maanantai 29. marraskuuta 2010

Weledan Joulumyyjäiset

Huomenna on luonnonkosmetiikkatuotteiden ystävien onnenpäivä, kun Weleda järjestää joulumyyjäiset. Ratikka 4 vie myyntikonttorille Katajanokalle Kruunuvuorenkatu 9:ään. Joulutunnelmissa häärinee ainakin Suomessa sarjaa luotsaava, ihana Maylis Karjalainen, jonka tieto-taitoa kosmetiikan saloista kannattaa käydä hyödyntämässä ostosten lomassa.

Meidän kotona sarjan tuotteista kuluvat mm. Skin Food -yleisvoide, suihkuvoiteet sekä muksujen Calendula-linja, jonka vartalovoiteella huolletaan paitsi lapsi myös äiti talvisin. Elämäni paras jalkavoidekokemus, a´la Weleda, tapahtui ensimmäisen New Yorkin matkani yhteydessä. Silloin lennosta, Cosmopolitaneista ja kävelemisestä mummoturpeaksi paisuneet nilkat sai kuosiin tuotapikaa kolmen koon yhdistelmä: kylpy, kohotus ja kreemi. Eikä mikä tahansa kreemi vaan Weledan Foot Balm. Raikasta, nopeasti imeytyvää voidetta sopii sivellä jalkoihin, sääriin ja vaikkapa varpaiden väliin, sillä balmi ei hauduta ihoa.

Mutta missä on nilkkaan uponnut 15 den sukka?

torstai 25. marraskuuta 2010

Gaudeten ja Gaudete Kidsin muotimarketti

Jouluostosten tekotapa on oiva luonnetesti. Useimmiten ennakoin ja shopauttelen hyvissä ajoin, joten paketit ovat koristeltuina odottamassa matkaa saajalleen jo lokakuun lopussa. Toisinaan olen se, jonka vuoksi kaupan alan ihmiset ovat töissä aattonakin. Antakaa anteeksi! Diagnoosi: ailahteleva.
 
Ja koska joulurauha uhkaa tänä vuonna olevan julistettu ennen kuin läheisteni paketit ovat pulkassa, on parasta kipaista Gaudete Kidsin ja Gaudeten Fashion Markettiin, Helsingin Kalevankatu 27:aan pe 26.11. klo 11-16.  
 
Myynnissä on second hand vaatteita, kenkiä ja asusteita, aiempien kausien tuotteita,  hajakokoja ja valikoimasta poistuvia tämän kauden tuotteita. Ja mitäpä olisi joulumarketti ilman jouluisia tavaroita, täällä second handina. Ja koska parhaat viedään ensimmäisenä, ehdotan tulevan perjantain aamunavaukseksi hyvää aamiaista klassisesti Ekbergillä tai lähiruoan hengessä hotelli Klaus K:ssa sekä rynnimistä Kalevankadulle heti, kun saranat narahtavat. Kaupantekoon käy vain käteinen, varaa sitä runsaasti. Lähin automaaatti lienee Bulevardilla, Annankadun kulmassa.

P.S. Gaudete Kidsistä saa ainoana myymälänä Suomesta Finger in the Nosen lastenvaatteita, joissa on mukavan aikuismainen rokahtava staili, mutta vaatteet ovat muksustakin mukavia, kivantuntuisia käyttää.

Mihin sinä kipaiset jouluostoksille vai hankitko joululahjoja? 

Näissä kuteissa ei kyllä nenää kaivella

 
 


 

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Ensilumi yllätti ripsivärin käyttäjät

Blogilaiskuri on herännyt syysuniltaan. Näppäimistöni huutaa kirjoittamaan, joten sukellan purkkien uumeniin minkä ehdin...

Jokavuotinen uutisointi ensimmäisistä liukkaista, jotka yllättävät autoilijat saavat sisäisen mummoni tuhisemaan kuinka ihmeellistä on se, että lumen keskelle syntyvät suomalaiset yllättyvät aina neljännestä vuodenajastamme. 

Tänään lumi yllätti helsinkiläiset kävelijät. Tai ainakin minut. Kahlasin polvia myöten lumessa, kaksivuotiaani tuhisi tyytyväisenä pulkassa posket omenaisen ihanina. Onneksi kerrankin kaukaa viisas latasi silmiinsä poikkeuksellisesti vedenkestävää ripsaria, joten navakka tuuli ja vaakatasossa lentävä märkä kylmä ei hämmentänyt tätä tätsyä. Omituiset ripseni (pitkät ja taipuisat, mutta harvat) löysivät vuosien etsinnän tuloksena vedenkestävän ripsivärin, joka tekee ripsistä riittävän näyttävät. Nyt en tarkoita irtoripsilopputulosta, jolla kaadetaan kansaa kuin kauraa vaan kotiäiti slash haluan näyttää inhimilliseltä ja tietty nätiltä -meikkiä. Siskot, tarttukaa Nivean Extreme Resist -ripsiväriin! Purkista putkahtaa syvä musta väri ja siisti, mutta ei olematon lopputulos. Näillä ripsillä voisi yllättää, noh, vaikkapa autoilijat, kun sää ei sitä enää ensi vuonna tee...


Kivan kapea harja ja talvisodan tyrskyt kestävä väri

tiistai 5. lokakuuta 2010

Louis Vuitton tuo Pariisin Muhammedin luo

Lapsen syntymän jälkeen olohuoneessamme ei ole juurikaan vietelty muotisessioita. Siis mikäli pyhiinvaelluskohdettani the Sinkkuelämää -kenkälaatikkoboksia ja sen parissa vietettyjä kuinka-monta-kertaa-ihminen-voi-katsoa-samaa-uudestaan-ja-uudestaan-ja-pysyä-edes-jokseenkin-järjissään -katselumaratoneja tai muotilehtisukelluksia ei oteta lukuun.

Mutta toista on huomenna. Ranskalainen muoti tulvii kolmioomme, kun Louis Vuitton esittelee Kevät/Kesä 2011 kokoelmansa Pariisin muotiviikoilta klo 15.30 Facebookissa.  

Koko malliston voi katsastaa illalla klo 21 erittäin kattavasti 52 kameran mahdollistamalla 360 asteen näkymällä, jota LV käyttää ensimmäisenä muotitalona.  Nähtävissä Facebookin lisäksi myös Youtubessa.  Myös iPhone sekä iPad tarjoavat kattauksen osoitteessa www.fashionshow.louisvuitton.com. 

Kuinka se vanha rallatus menikään: jos vuori ei tule Muhammedin luo, menköön Muhammed vuoren luo. Niin eilistä. Sosiaalinen media tuo Pariisin Muhammedin luo. 


Herra ja rouva Bonolla on vuoren suunta hakusessa.
Afrikasta on melko matka Pariisiin...

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Kuningatar Mercury ja korkea C

Karaoken hauskuuden tavoittamiseen suomalaisittain tarvitaan joko täydellisen putkeen menneen päivän tuoma rentous tai lasinen laulukirja. Lauluääni tai nuotissa pysyminen ovat toissijaisia asioista. Mutta on artisteja, joiden laulujen esittäminen pitäisi mielestäni julkisesti kieltää, sillä samankaltaiseen tai edes -henkiseen suoritukseen yltäminen on mahdotonta. Lyhyelle listalleni ovat päässeet Whitney Houston sekä Freddie Mercury. 

New York Timesia lukiessani ilokseni huomasin, että jälkimmäisestä tehdään elokuva. Rainan tähtenä nähdään tähän saakka komediaurastaan tuttu Sascha Baron Cohen. Herra Mercuryn tarinassa lienee samaa mahtipontisuutta kuin Sormusten herra -trilogiassa, sillä ohjaajaksi on valjastettu Peter Jackson. Kuultavaksi jää, kuka elokuvan lauluosuudet tekee vai luottaako ohjaaja alkuperäiseen, ainoaan. Mercuryn iki-ihanien maneerien näen sieluni silmin sopivan Cohenille, sen verran napakka ote näyttelijällä on Golden Globestaan.


maanantai 19. heinäkuuta 2010

Kesän kuivattamien hiusten pelastus

Kenkäkauppiaan lapset tassuttelevat kuulemma kantapohjat kengänpohjien rei´istä kurkistellen. Sain väittämälle tukea, kun huomasin, että pikkuisen poikani ihana luonnonkiharapilvi alkoi työstää luonnonrastaa merivedessä ja hietikossa peuhaamisen seurauksena. Siispä muksu kylpyyn, ja äidin viisipiikkistä ja vauvaharjaa kovemmat aseet käyttöön. Itse kosmetiikan kemikaaleissa piehtaroivana en voinut kuvitellakaan, miten sydäntäsärkevää oli pestä pulmuiseni ensimmäistä kertaa muulla kuin luonnontavaralla. Mutta moinen takku oli selvitettävä. 

Ei selvitetty, ei. Sakset veivät takkukiehkuran ihanasta pienestä päästä. Ja äiti sai mukavan muistutuksen, kuinka täydelliset talvipesuaineet tepsivät myös omaan päähän huh hellettä -kelien aikaan elvytystä tarvittaessa. Voi aah, miten ihanilta hiukseni Redkenin All Soft Heavy Cream -naamion jäljiltä tuntuvat. Fetissilistani on suhteellisen lyhyt (turkainen laukkujen ja kenkien ostaminen), mutta sileitä silkkihaituviani hilpeöidessä pohdin, onko käsillä syvempää rakkautta?  


Ei käy Lakekään aivan luomusta, ei

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

T-paitaoraakkeli Hollannin väreissä

Shopautin pojalleni ennen jalkapallohuumaa (EI henk.kohtaista sellaista) Asokselta Weekend Offenderin T-paidan. Päädyin Hollannin ammoisia, luulisin, jalkapallotähtiä julistavaan oranssiin. Sittemmin olen hymyillyt iloisesti kotinurkissa, kun väriä tunnustavat ovat edenneet tämäniltaiseen loppuotteluun. 

Mitä ne meuhkaavat ennustavista eläimistä? Jonkinlaisen Tulosvedon tällä ostoskäyttäymiselläkin olisi voittanut. Saapa nähdä, viime hetket käsillä, olenko todellinen ennustava ostos-oraakkeli....

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Falskaava nainen mä oooooooon

Mikäli mainosmiehiä olisi uskominen, löytäisin itseni kuukausittain ihmettelemässä pikkuhousujeni kätköistä paljastuvaa Blue Curacao-lähdettä. Ilmeisesti samaiset heput yrittävät saada ihmiskunnan uskomaan, että Y-kromosomia vailla oleva väki on pienehkön tiivistämisen tarpeessa. Falskaamme aina ja alinomaa jos jonkinmoista tuotosta, minkä höystetyt ja maustetut pikkuhousunsuojat hoitavat suit sait sukkelaan siististi pois.    

Joka tapauksessa oli mukava huomata, että Libresse antaa asiakkailleen kivoja pussukoita. Aivan kuin aiempi metallirasiakamppis ei olisi turhakkaiden rakastajalle riittävä. Keräsin peltibokseja (lue: ostin siteitä) melkein jokaisella Alepa-reissulla.

Kipaise siis äkkiä pikkuhousunsuojaostoksille, saatat ehtiä saamaan kivan pussukan.  Se toimii hyvin myös rajauskynien kätkönä ja penaalina. Työnsipä siihen hätätilanteessa myös silmälasini, se oikea kotelo ei ilmoittanut itsestään. Minä kun tunnun falskaavan alapään lisäksi yläpäästä. Näköni haihtuu kesähelteellä. 

Enämpi tätä, nimeomaan appelsiinin kera. Eikä housuihin. Kiitos! 
  
Varaa kaappiisi:
50 cc Vodkaa
25 cc Blue Curaçao
25 cc Triple Sec
50 cc Ananasmehua

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

James Brown London

Myönnetään, huumorintajuni on omituista. Juha Vuorinen kutsuu sitä astrologisen karttani perusteella  irtopääpeikkohuumoriksi, mikä astrologi Vuorisen mukaan tarkoittaa sitä, että testaan ihmisiä omituisilla jutuillani ja katson, kuinka he reagoivat. Hmm.... Huumorintajuni outouden yksi ilmentymä lienee se, että saan äänettömän, sisäisen naurukohtauksen aina, kun kuulen puhuttavan Michael Jacksonin olutkirjoista. Näen sieluni silmin, kuinka popin kuningas kaivaa Thrillerissä elävien kuolleiden kanssa hiippaillessaan kaivaa kirjan pullollaan tummia maltaisia ja kevyitä lagereita....Tosi elämässä erotan olutkirjailija Jacksonin ja Michael "Thriller" Jackson vainaan. 

Voitte siis kuvitella, miltä minusta tuntui saada postissa James Brownin hiusmuotoilutuotteita. Korvissani kaikui rääkäisy Wraaaaaaugh... I feel good. Silmissäni vilisi kuohkeaakin kuohkeampi, sileäksi suittu afro-amerikkalainen karkea tupee-look-alike. Sekä lööpit siitä,  kuinka artisti Brownin vaimo otti ja menehtyi rasvaimussa, rauha hänen sielulleen. Mutta nyt James Browniksi James Brownin tilalle pyrkii hiusmuotoilija Lontoosta.


Tämä hiusmuotoilija saa katu-uskottavuutta ja potkua James Brown -nimen omimiseen kehittämällä tuotteet yhdessä parhaan ystävänsä Kate Mossin kanssa. Kukapa olisikaan parempi mannekiini tuotteille, joiden sanotaan antavan hiuksille vaivattoman seksikkään, luonnollisen ulkonäön.
Kokeilin James Brown London muotoilutuotteista Shine & Fragrance Mistin. Suihke antaa sopivasti kiiltoa, johon alkuperäinenkin JB olisi tyytyväinen. Tuoksu on ok, puuterisen pehmeä ja sensuellin naisellinen. Mieheni piti tuoksua oikein miellyttävänä. Suihke olisi tullut tarpeeseen etenkin ravintolatupakoinnin kulta-aikana. Sumutteella voi tehdä niin sanotusti ranskalaiset, hiuksille. Eli peittää epäillyttävät tuoksut, mikäli menoa on niin paljon, ettei hiustenpesuaikaa kerrassaan ole.

James Brown Londonin yksinkertaisen kauniit putelit antavat kylppärisisustajalle uusia mahdollisuuksia. Tuotteita myy Suomessa pretty.fi

 Painovoimaa uhkaava kiekko ja kampaus.


lauantai 22. toukokuuta 2010

oho

Tummat kynsilakkasävyt saattelevat naisen helposti hermoromahduksen partaalle. Ainakin huonomman lakkauskäden kanssa sutattaessa, ja mikäli lakkauksen lopputuloksen toivoo hipovan täydellisyyttä. Itseään ja kaveriaan voi armahtaa ja antaa syvien sävyjen kanssa lahjaksi korjauskynän, jolla vääriin paikkoihin livahtaneen värin saa poistettua vaivattomasti. Korjauskynien huopakynäkärki ei nukkaa lakkausta ja se on helppo puhdistaa pyyhkimällä korjaustuokion välillä ja lopuksi talouspaperipalaan. Näitä ammattilaisetkin käyttävät: 

OPI Correct & Clean Up. Läpinäkyvässä korkissa mukana vaihtokärki.  
Mavala Correcteur. Pakkauksessa kolme vaihtokärkeä. Voidaan täyttää, kunhan käytät naisellista voimaasi (tai viehätys-)ja pyydät jotakin irroittamaan tussin päätytulpan ja täytät lemppari lakanpoistoaineella. 



Ja eikun tuhrimaan...

perjantai 21. toukokuuta 2010

Pätevä pesuaine

Pokkaus ja kumarraus taas kerran Weledan suihkuvoiteille! Niiden täyteläinen koostumus on täydellinen kuivakroppaiselle. Yleensä heti vartalovoidetta huutava ihoni oli kuin ei olisikaan aurinkovoiteidenpoiskuurauspesun jälkeen. Voidemainen koostumus toimitti hienosti myös luontoystävällisen karvanpoistovoiteen virkaa. Höylä liukui erinomaisesti eikä ihoon tullut vekin vekkiä. 

Citrus Creamy Body Washin sitruunaisen pirteä tuoksu tuntui lämpimän päivän jälkeen ihanan virkistävältä ja siitä sai uutta puhtia. Yleensä iltapäivisin uupunut pelleili kikattavan lapsensa kanssa pitkän tovin ja vaihtoi lakanat mukisematta melkoisella ripeydellä...  Samainen tuote on yleensä käytössäni aamuisin ja se piristää aamu-unisen hyvin. Mikäli lisäpirteys on pannassa, hanki lilaan tuubiin pakattu Lavender Creamy Body Wash. Se valmistelee väsyttävän päivän jälkeen rauhaisille unille ja rentouttaa stressatun mielen. Eipä heti uskoisi pesuaineesta. 








 

Kesän pirteimmät meikkivärit ja helppo toteutus

Helleviikko on kallistanut kosmetiikan käyttöni suojavoiteiden suuntaan. Olen sivellyt niin Shiseidon kuin Loccitanen suojavoiteita kertoimilla 30-50, jotta hiekkalaatikkotovet pienen energiapakkaukseni (1v5kk) kanssa voisivat jatkua ikuisuuksiin eli iltapäivään saakka. Tänään posti toi tavallista pirteämmän paketin, joka kruunasi kotiinpaluun. Yves Rocherin Aquarelles Végétales -kesämeikkisetistä paljastui toinen toistaan hauskempia tuotteita.

Täydellinen varpaankynsiväri, jiihaa
Unikonpunainen kynsilakka on täydellinen varpaankynsiväri. 3 ml:n miniminiminipullo ei  rasita kesäkassia, edes hinnalla, 2,50e. Sävy toimii erinomaisesti myös käsissä. Se raikastaa kevyesti päivettyneen ihon, jotta olemus ei muistuta tunkkaista saviruukkua. Väri istuu erityisen hyvin kuohuviini- tai samppanjalasin kanssa, kunhan muu kokonaisuus pysyy minimalistisena.


Nuorentava luomiväriduo
Pahvisesta, käytännöllisestä luomivärirasiasta
(kevyt, ohut, sisällä peili) paljastui heleä pinkki ja korallinpunainen luomiväri. Sävyt ovat täydelliset freesin, nuorekkaan ja heleän, silti näyttävän silmämeikin tekemiseen. Kokeile vaikkapa tätä: levitä pinkkiä luomiväriä yläluomen ulkonurkkaan. Laita korallinväristä luomaria luomivakoon. Häivytä kumpikin väri ylös- ja ulospäin, niin saat nätin lopputuloksen. Eikä vaikea ole myöskään tämä meikki: levitä toista väriä koko liikkuvalle luomelle. Levitä toista sävyä puolestaan luomivakoon ja siitä ylöspäin hyvin kevyesti kulmakarvoihin saakka. Levitä väriä vain luomivakoon ja häivytä siitä ylöspäin, jotta väri ei kasaannu kulmaluulle vaan pääpaino on liikkuvassa luomessa ja luomivaon yläpuolella. Kumpikaan meikki ei kaipaa silmänrajauksia, mutta mustaa ripsiväriä kyllä. Luomariduo 9,90e 

Kevyesti marinoitu pirteä kesäpakkaus
Raikkaasti meikatun kesädaamin rusetoi meikkisetin kesätuoksu. Tuoksussa ja pullossa on megasuosikki Escadan aikaisempien vuosien kesätuoksujen tuntemuksia. Eli makeutta, mutta sopivalla kirpeydellä taitettuna. Tiedote kertoo, että pulloon on pakattu luomulaatuista kärsimyskukkauutetta sekä sitruunan, klementiinin ja appelsiinin eteerisiä öljyjä. Eteeriset öljyjen hyvä puoli on se, että niiden aromit pehmenevät iholla kevyiksi. Huonoa taas se, että ne eivät sovi suoraan auringonpaisteeseen. Eli älä käytä rannalla ja lenkkipolulla paahteessa, mutta senkin edestä yöjuoksuissa. 


keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Puhtaat valkeat hampaat

Olen kartellut hampaiden valkaisun testaamista työhöni nähden kiitettävästi, sillä olen kuullut muutamia kommentteja siitä, että kirkkaan hammasrivistön vastineeksi saa inhan vihlonnan. Maailmassa ei siis edelleenkään olisi ilmaisia lounaita tai pikafiksejä? 
Astuin tuntemattomaan pienin askelin. Ensimmäinen tuntuma kirkastuksen tiellä oli Pepsodent White Now. Aivan kelpo perustahna, joka tekee optisen harhan ja saa hampaat näyttämään hetkisen kirkkaaammilta. Tahnan hampaiden pinnalle tekemä sinitaittoinen kalvo huijaa silmää ja häivyttää keltaisuutta. Kirkastavia ja vaalentavia aineosia tahnassa on ammatti-ihmisten mukaan liian vähän, jotta se oikeasti todella valkaisisi. Pinnalliset tummentumat kyllä kuuraamisen myötä häipyvät eikä uusia tule yhtä helposti. 

Hammaslääkäri Reetta Suokas Kaivopuiston hammaslääkäriasemalta kertoi minulle, että olennaista hampaiden valkaisussa kotikonstein on käyttää tehoaineita riittävän korkeita pitoisuuksia sisältäviä tuotteita. Ja siinä piilee myös tenkkapoo. Harvassa tuotteessa on aktiiviaineita riittävästi, jotta ne säilyvät kotikäyttöturvallisina hampaille. Suokaksen mielestä kannattaa selvittää, että tahnassa on rutkasti kiilettä vahvistavia aineita, jotka paikkaavat vaalentavien aineiden kiilteeseen hetkellisesti tekemän kolosen (tehoaineet imeytyvät). Ksylitoli on tehtävään oivallinen. Riittävät pitoisuudet pystyvät kuulemma kumoamaan tehoaineiden kiillettä nakertavan vaikutuksen. Naisenlogiikkaa: lisää ksylitolipurkan jauhamista!

Olen kuullut Yotuel-tuotteiden olevan meillä myynnissä olevista tahnoista tehokkaimpia kirkastavia ja valkaisevia tuotteita. Uusi tuttavuuteni oli All-in-one hammastahna, joka miellytti paitsi lupauksillaan myös ulkoasullaan. Call me superficial, mutta musta-valkoisessa tuubissa sielu lepää. Tahnan koostumus on hivenen sitkasta, venyvä ja puolihuolimaton harjaaja saa helposti sotkettua sillä tuubin lisäksi lavuaarinsa... Maku ei ole ihmeellinen eikä suu jää aivan yhtä raikkaan tuntuiseksi kuin hypervaahtoavilla tahnoilla. Ohjeissa neuvottiin pesemään hampaita kolme kertaa päivässä vähintään 3 minuuttia kerrallaan. Alun into tietysti hiipui alle viikossa ja jatkoin pesemistä kaksi kertaa päivässä. Hampaitani vihloi noin puolentoista viikon käytön jälkeen silloin tällöin. Uhraisinko hampaideni terveyden ulkonäön alttarilla? Vihlonta loppui parissa päivässä. Poissa suusta, poissa mielestä. Touhuni jatkui.

Harjasin tietoisesti eniten kulmahampaita, jotka ovat olleet oikeasti ainoat purukalustoni osat joiden sävy on edes käynyt mielessäni. Siksi lisäsin hoito-ohjelmaani saman sarjan hauskan täsmätuotteen, sivellintussin, jonka sisältämään raikkaanmakuista kirkasta nestettä sivellään siveltimellä haluttuihin kohtiin mahdollisimman usein. Vertailin aluksi omia hampaitani pakkauksessa oleviin kuviin (yh, ällöttäviä). Paljon ei ollut vaalentamisen varaa eli valkaisun hinkuni johtunee elokuvissa ja lehtikuvissa näkemistäni yliluonnollisen valkoisista purukalustoista. En tosin ole koskaan halunnut räjäyttää lian pois -hymyä vaan pikemminkin sellaisen Gwyneth Paltrow-tyyppisen. Söpö, siisti ja puhdas. 

Parin kuukauden käytön jälkeen kevätauringossa paljastuu selkeästi kirkkaampi hammasrivistö. Kulmahampaani ovat edelleen muita tummemmat, pahukset, mutta Suokas kertoo, että se on olennaista, jotta ilme säilyy kolmulotteisena eli luonnollisena. Saapa nähdä joudunko valkaisemaan kulmahampaani, sen verran värivammaiselta ne vaikuttavat muiden hampaiden rinnalla. Sain siis kokeilustani itselleni kiitettävän pakkomielteen...

Jatkan tuotteiden käyttöä, vaikka tahna maksaa apteekissa nelinkertaisesti perustahnoihin verrattuna. Minulla All-in-one riittää käytössä noin kuukauden. Täsmätuotetta saa sivellinversion lisäksi myös aplikaattorilla varustettuna. NIitä voi kuljettaa huulipunan kaverina ja sipaista päivän mittaan vessassa. Suu raikastuu ja saa samalla saa taatusti pientä small talkia aikaiseksi. Siis mitä, meikkaatko sä huulten lisäksi myös hampaatkin? No, da! Pelkät huulet ovat niin eilistä...

No matter if you´re black AND white (kunhan ei puhuta hampaista)

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tulipahan käveltyä

Sähköpostiini tupsahti Estée Lauderin tiedote, jossa kerrottiin sarjan uusista mainoskasvoista. Amerikkalaista amerikkalaisempi sarja on käynyt ostoksilla ensimmäistä kertaa arkkivihollistensa, ranskalaisten kosmetiikkasarjojen kotimaassa ja napannut mukanaan tres chic mainoskasvon. Moisen tempun sai aikaan Constance Jablonski. 

Aivan uutta ei ei-amerikkalaisen mainoskasvon käyttäminen ole, sillä kauniita kasvoja on aiemmin napattu Etiopista, Puolasta ja Briteistä.  Mutta nyt kahlataan syvissä vesissä. Tiesitkö, että Jablonski on tuoreudestaan huolimatta todellinen kissakävelyn konkari. Constance kipitteli 62 syksy/talvi 2010 näytöstä New Yorkista Milanoon. Ja millä koroilla!

Pieni päkiähieronta paikallaan?









maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pääsiäishalvaus ja jättihuokoset

Pääsiäisen ruokatarjoilu (suklaamunat, suklaamunat sekä suklaamunat) turrutti allekirjoittaneen. Sulattelussa on mennyt yli viikko eikä kauneuden kokemuksista ole tietoakaan. Päinvastoin. Loppuviikolla kylppärin peilistä mulkoilivat jättimäiset ihohuokoset. Aina ihana meikkaaja Ilkka Ruotsalainen kuiskaili korvaani aikoinaan, kuinka minulla on maailmankaikkeuden pienimmät ihohuokoset.  Asiasta voi olla eri mieltä. Mutta missä oli totuuden kuiskailija kun häntä eniten tarvitsin?

Selitän surkeaa ihoalamäkeä itselleni muun muassa sillä, että elimistön ikääntyminen (aika sekä aurinko,saasteet ja mitä näitä nyt on) veltostuttaa ihoa - myös huokosia, jotka lurpsahtavat ammolleen. Ikääntymisen piikkiin menee myös toinen selitykseni. Heikkenevää näköäni paikkaavat suurentavat kakkulat antavat korostetun syväkatsauksen ihoni uumeniin. Grand Canyon on nähty, tervetuloa jokailtaiselle elämysmatkalle kylppäriini!

Päätin etsiä parhaat huokosten supistajat ja huiputusmeikit. Piipahdin Helsingin keskustan Sokoksen kemikalio-osastolla. Ja kukas muu kuin Herra Ruotsalainen siellä antoi oppia sielunsa kyllyydestä. Ja sain vertaistukea huokosistani: ei mitään hätää vieläkään. Ainakaan isoa.

Testaa näitä, mikäli mielit pitää pintasi pinkeänä:
- skippaa tupakka ja unohda alkoholipitoiset juomat (montako sileä-ja heleäihoista kadun naista olet nähnyt...)
- unohda auringonpalvonta
- kuori ihosi säännöllisesti, sillä kolosiin ja kukkuloille kertyvä kuollut ihosolukko korostaa kauheutta (Gatineaun Therapie Marine Moisturising Scrub - kuorinta ja kosteusnaamio samassa, anna siis vaikuttaa hieronnan jälkeen) 
- kosteuta ihoasi, jotta se pysyy kimmoisana ja elinvoimaisena (Diorin Hydraction Serum voiteen alle aamuin illoin)
- käytä ohutta meikkivoidetta, joka ei kasaannu päivän mittaa ihohuokosiin (sävyttävä päivävoide esim. Nuxen uusi Teint Èclat Prodigieux on myös hyvä. Käytä peiteväriä paikoitellen, mikäli tarvitset lisäpeittoa)
- puuteroi iho puuterilla, jossa ei ole hippusia tai helmenhohdetta (mieluiten hienojakoisin mahdollinen puuteri eli irtopuuteri. Chanelin Poudre Universelle Libre tai Cristalline)
- ota ihonhoitorepertuaariisi Estée Lauderin Idealist Pore Minimizing Skin Refinisher -seerumi. Laita pisara tai pari kämmenten kautta kasvoille ennen päivävoidetta. Eli pisara tai pari kämmenelle, kädet nopeasti yhteen, jotta aine levittyy käsiin ja äkkiä kasvoille.  Tekee välittömän hattutempun sekä saa huokoset näyttämään säännöllisen käytön, kuukauden tai parin, jälkeen hitusen pienemmiltä. Really! 


Grand Canyonia, kiitos! Mutta vain matkakohteena... 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Laiskan naisen vartalonhoitoaamen

Clarinsin Tonic-öljy on kuulunut vartalonhoitorepertuaariini vuosia enkä luovu siitä koskaan. Mikäli sarja lopettaa tuotteen teen pyhiinvaellusmatkan pääkallopaikalle, rukoilen viimeiset öljyn rippeet itselleni, rakennan kotiini alttarin ja hengittelen aromaattisia huuruja niin kauan kuin eteerisiä öljyjä irtoaa... Lasipullosta kostutetulle iholle annosteltavassa öljyssä on jotakin pyhää, aivan kuin voitelisin sillä kroppani lisäksi sieluani. Ihonikin on sanonut aamen, hymyillyt pelkän öljyvoitelun turvin, joten olen skipannut vartalovoiteen suhteellisen usein.  Vartalon laiska voitelija on saanut synninpäästön.

Tartuin vartaloöljyuutuuksiin toivoa täynnä. Kokeilin Korreksen Geranium & Grapefruit Toning and firming massage oil hierontaöljyä sekä Yves Rocherin NIghttime Body Oil yö-öljyä. 

Kummassakin tulokkassa on näppärä suihkepullomekanismi, mistä kaatopulloista liikaa lurautteleva kiittää. Kumpainenkin tekee ihosta ihanan heleän näköisen, joten kevät- ja kesäsääret saa ihaniksi öljyn avulla. Kummankin öljyn erityinen hoitoteho saadaan eteeristä öljyistä, mitkä vaikuttavat ihokosketuksen lisäksi hajuaistin kautta.  Korreksen Geranium & Grapefruit korkin alla vaanii epäpuhtauksia ja nesteitä poistavia öljyjä kuten greippiä, kurjenpolvea ja fenkolia. Puteli kertoo, että 65% testiryhmässä koki muhkuraisuuden vähentyneen, kuten minäki. Tosin nesteitä ja turvotusta helposti keräävälle pelkkä pieni hierontakin käy ihmeestä. Pohjaöljynä on käytetty viinirypäleen siemenöljyä (erinomainen antioksidanttinen öljy) sekä maissiöljyä (blaah). Erittäin vihreä tuoksu jakanee mielipiteet.

Yves Rocherin markkinointitiimi lanseerasi vartalohoitorutiinin, johon kuuluu aamuemulsio ja yö-öljy. Itse en kykene moiseen hartauteen, joten testasin pelkän öljyn. Luomulaatuisia tehoaineita sisältävässä iltaisin käytettävässä öljyssä on kohtuullisesti makeutta, mistä kiitän vaniljaa. Argan- ja jojobaöljyjä vaalivat ihoa hienosti minkä raaka-ainelistan ylimpänä komeileva kuivaihoisten kestosuosikki, kaakaovoi, tehostaa. Ja kun pomeranssin ja ylang-ylangin tehoaineet vielä rentouttavat, on iltavoitelun jälkeen odotettavissa taivaallista tuutilullaa...



 All night, all day...

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Barbie, läskit nilkat ja Louboutin

Suunnittelija Christian Louboutin on kiehtova tapaus. Kolmetoistakesäisen Christianin ystävät tapasivat tuijottaa pariisilaisessa yökerhossa naisia, Louboutin heidän kenkiään. Se ei tosin muotimaailmassa ole ihme. Itseoppinut perfektionisti ammensi oppia muun muassa Chanelilla ja YSL:llä. Nyt Louboutinin armottoman korkeakorkoiset kengät  niittävät mainetta ja liukkailla säillä myös naisia ympäri maailman.

Monsieur Louboutin on päässyt kovaan kastiin, siitä yhtenä merkkinä pidetään sitä, että kengät vilahtavat uudessa Sinkkuelämää II elokuvassa. Luputtimet jalassa on tosin pitkän tovin kulkenut jo yksi jos toinenkin ykkösrivin julkimo, mutta moisesta suunnittelija ei kuulemma piittaa. Samaan koulukuntaan kuului myös edesmennyt Alexander McQueen. 

Mutta on yksi kaikkien tuntema neito, jolle Louboutin suunnittelee kenkiä mielellään. Se tuuheatukka ja pitkäsääri, jolla on täydellinen hymy ja pinkeääkin pinkeämpi iho. Barbie. Hommassa oli vain yksi mutta: Mattelin oli Louboutinin vaatimuksesta kavennettava piiiiiiiitkiä nilkkoja sirommaksi. Suunnittelija kun koki, että nilkat eivät ole neidon vahvin kohta. Ja niin kävi. Kapeammat ja kurvikkaammat kintut kävivätkin kaupaksi kuin kuumille kiville. Muun muassa Net a Porter -verkkokauppa myi Christian Louboutin Barbie Cat burglar -nukkevalikoimansa loppuun.

Uusia murtovarkaita on jo saatavilla, kuten uusi Christian Louboutin Barbiekin. Dolly Forever. Dollyn nilkat on syystä tai toisesta sullottu hapsusaappaisiin. 115e hintaisessa pakkauksessa on saappaiden lisäksi neljät erilaiset Luputtimet - kenkälaatikkoineen päivineen. Mutta vain Barbielle. Louboutin kenkäostoksilla moiset pennoset riittävät vain leikisti.  


Tästä puuttuu vain yksi manhattanilainen kenkämyyjä ja hänen kinttudiagnoosinsa... 

Teetrendit

Ruokakauppavisiittini sai kivan käänteen, kun huomasin, että Clipperin Reilun kaupan teet ovat saaneet uuden, pirteän ulkoasun. Sisältö on silkkaa nannaa, sillä sarjan perustaja Michael Brehme testaa kaikki teelaadut ja -tilat itse, jotta tuotteet täyttävät korkeat laatukriteerit. Herra on niin kutsuttu Master Tea Taster, joten makunystyrät lienevät terässä. 

Tämän hetken teetrendeinä maailmalla ovat ääriylelliset teelaadut ja pakkaukset, joita hankitaan lähinnä lahjaksi sekä terveysvaikutteiset teet, kuten tutut vihreä ja valkoinen. Vaikkapa uusin maustein. Clipper on ainakin tähän asti lanseerannut ensimmäisenä Suomessa uusimmat lämpimien juomien trendit, joten enpä ihmettelisi mikäli kevät toisi tullessaan uusia tuotteita. Valikoimasta kun löytyi aikoinaan ensimmäisenä niin antioksidanttinen punainen rooibos-juoma kuin valkoinen tee.


Ainakin maailmalla Clipperiä juovat saavat hankkia myös Liisa Ihmemaassa valikoiman teetä, jotta jokainen voi pitää omat Hassun hatuntekijän teekutsut. Pahaa pelkään, että omistani puuttuisi Johnny Depp.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

UGG + Jimmy Choo = karvaiset korkkarit?

Meinasin kääntää kenkäkelkkani ja hypätä tyystin pois UGG-junasta. Sitten kuulin, että  saapikassarja ja Jimmy Choo löivät viisaat jalkopäänsä yhteen.   

Jimmy Choo - ja UGG Australia -myymälöissä ei lokakuussa villistä mielikuvituksestani huolimatta nähdä karvaisia korkokenkiä, vaan Jimmy Choon perustaja Tamara Mellonin sekä UGG:n johtajan Connie X Rishwainin mukaan kummankin sarjan parhaita puolia. Legendaarista mukavuutta ja rohkeaa muodikkuutta. Eli ilmeisen staili talvisaapasmallisto.

Hintaa rakkauden hedelmille kertyy noin 350e - 570e.  Se on vain 175-285 e per kenkä. Tekosyy, huhuu....Meikäläisittäin shopautus onnistuu ainoastaan matkoilla sekä  jimmychoo sekä uggaustralia  verkkokauppojen kautta. Hiirikädelle halvaus. 




Isä oli ding


Ja äiti oli dong. 

Minusta raukasta tuli ding-dong.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Chanel AW 2011


Chanelin syksy-talvi 2011 Prét-a-portér -muoti esiteltiin Pariisissa 9.3. Samalla kun meillä kohkataan turkiksia vastaan, tuo selkeyden ja klassisuuden ruumillistuma kokoelmaansa aitoa karvaa yltäkylläisesti niin kengissä, asusteissa kuin vaatteiden somisteina. Eikä luksuksen ydintä ei ole unohdettu. Chanel on Chanel vaikka voissa paistaisi. Sitä eivät aika tai trendit muuta. Se muuttaa niitä. 


Oh, Kevin!!!

Muistan ikuisesti Yksin kotona elokuvan kohtauksen, jossa pikku-Kevinin äiti ja muutama muu kiljaisee kotiin unohtuneelle pojalleen. Kevin on taas kaikkien huulella, tällä kertaa aikuinen ja australialainen.

Kevin Murphy julistaa muodin ja hiusten sanomaa. Vuosikymmeniä muotikuvausten parissa työskennellyt hiusammattilainen tympääntyi siihen, että näytöksestä toiseen ravaavien mallien hiukset olivat herran sanojen mukaan raskaat ja elottomat. Tahmatuotteet olisi julistettava pannaan. Eikä liene yllätys mitä siitä syntyi? 

Testasin hennoille, värjätyille hiuksille suunnitellun Angel Wash -sampoon sekä hoitoaineen. Vaaleanpunaisista neliskanttisista pakkauksista saa kylppäriinsä tavanomaisesta poikkeavan ilmeen. Mutta muista noudattaa hiuslaadun mukaista pakkausten väritystä, älä sisustusmakusi.

Olen vaihtanut sampoota tiheämmin kuin sukkia, joten odotin kauhusta kankeana kutiseeko päänahkani pesun jälkeen, mutta moista ei tapahtunut. Luonnonkiharat eli luonnostaan kuivat hiukseni hiukseni ja helposti rasvoittuva päänahka (mikä ihana yhdistelmä) puhdistuivat kumpikin hyvin. Hoitoaine ei latistanut lettiäni, sitä lupaili purkkikin. Yksi risti kaksi karvani tuntuivat jopa tavanomaista tuuheammilta. Kiitos siis siitä, että sarjassa on värjätyille hiuksille tarkoitetut omat tuotteensa niin henkäyksen ohuille hiuksille sekä jouhimaiselle karvalle. Tuotteiden tuoksut olivat oikein miellyttävät, mutta eivät jääneet pahemmin mieleeni eivätkä siten leijumaan kutreihin. Erinomaista, hajuvesien ystävä kun olen.

Sarjan mattavaha Sticky.business on notkeaa ja sitä on helppo kaapia. Ja aivan kuin muutkin hiusvahat, tykkää se pienestä lämmittämisestä kämmenien välissä ennen sukimista hiuksiin. Tämän liukkaahkon ja ohuen, silti mattaisen pinnan antavan vahan kanssa se ei tosin ole välttämätöntä, koostumus toimii oivasti pitkien hiusten latvoihin ja lyhyiden hiusten järjestelemiseen koko pituuksissa. Enpä ihmettele, että tökötti voitti englantilaisen Hair Magazinen parhaan salonkivahan palkinnon 2009. 

Myös sarjan englanninkieliset kotisivut ovat loistavat. Tieto on selkeästi ryhmitelty kuvapainikkeiden taakse sekä sivuilla voi kurkistella niin ammattilaisten kuin kotikokeilijoiden tuotevinkki-podcasteja. Ja ennen kaikkea hennot, ohuet hiukseni ovat kuin kotisivujen avauskuvassa: karvaa silmänkantamattomiin. Vain paahtunut aussi-iho ja surffilauta puuttuu.  


 Don´t be a square. Purkki on. 

Maahantuoja ja jälleenmyyjälistaus: idHAIR

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Vahingossa muodikas

Etsiskelin lempiripsiväriäni meikkikaappini kätköistä. Ei missään. Ei kerrassaan missään. Kunnes Rubinsteinin Lash Queen löytyi sieltä mihin olin sen laittanut, niin kuin aina. Aikaa viime käytöstä oli vierähtänyt reilu viikko, joten paikka unohtui. Mutta miten ihmeessä paatunut kosmetiikan käyttäjä onnistui elämään viikon ilman ripsiväriä? Hoidan hoitovapaalla ihoani tuttuun tapaan. Huolella ja hartaasti. Levitän myös meikkivoiteen, valokynän, silmämeikin pohjustusvoiteen, irtopuuterit ja muut kulahduksen häivyttäjät päivittäin. Mutta ripsivärin saatan skipata silloin tällöin. Ilmeisesti yli viikon putkeen. 

Olen siis huomaamattani toteuttanut kevään tärkeintä meikkisuuntausta,   ääriluonnollisuutta eli nude-meikkiä, jossa ripsivärikin voidaan unohtaa, jotta lopputulos on kuin suoraan nummilta tai Chloén näytöksestä (vuosi toisensa jälkeen.)


Aivonystyräin rutistus
Koska nude on niiiiin mälsä sana upottaa suomalaiseen tekstiin, toivon, että joku keksii hyvän suomenkielisen nimityksen sille. Lähetän parhaasta ehdotuksesta vastineeksi kätköistäni löytyviä Avonin nakumeikkejä: pari erilaista huulipunaa sekä neljän värin luomiväripaletin. Luomarit ovat hiekan, ruskean, pronssin ja ihon väriset. Paletissa on riittävän suuri peili, josta näkee meikata koko nassunsa.  Luova työ kestäköön niin kauan, että täydellinen ehdotus ilmaantuu. Ja sisaret ja veljet, tuomaroidaan yhdessä!


 
This is what I call nude. 
Kuva: moonbattery.com





torstai 4. maaliskuuta 2010

Sarah Jessica Parker x 2

Sarah Jessica Parkerin ystävät saavat rautaisannostuksen SJP:tä toukokuussa. Elokuvateattereihin tulee Sinkkuelämää II ja kemppareihin SJP NYC-hajuvesi. 

Hajuvesien tuoksukuvaukset ovat taattuja päivän piristyksiä. Takaraivooni upposi lähtemättömästi erään sporttisen hajuveden kuvaus "sen kaiken peittävä surrealistinen tyyneys, joka saa sinut tuntemaan, että olisit valveilla vaikka näetkin unta".  Kolme Ave Mariaa!

Mutta mitä sanotte tästä? "Pulloon on vangittu vapuden tunne, kaikki edessä olevat mahdollisuudet, leikkisyys..." Mielestäni melko hyvin vangittu! Tätä tarvitaan kyllä. Vapaus ja mahdollisuus ovat yhtä kuin metsämansikan fleivöreitä, gardeniaa, kermaista myskiä sekä rommia. (Kuuban vapautus siintää mielessäni...) Ja muista, että vaikka tuoksu tepsisi kaverin iholla, testaa se aina itsellesi. Se on jokaisella omanlaisensa. Mene siis toukokuussa kauppaan, suihkuta ranteeseen, ÄLÄ HANKAA ranteita yhteen, tuhraat sillä vain hyvän tuoksun ihotöhnään ja muutat aromia. Odota, vaikka juorutuokion ajan, ennen kuin teet ostopäätöksen.

SJP-tuoksut valmistaa 1904 perustettu maineikas tuoksutalo Coty, joka loi mukavan maineen mm. Baccarat-pulloissa myytyjen hajusteidensa ansiosta. Mutta eihän SJP:n tuoksua nyt missä tahansa puljuissa pullotettaisikaan. Onhan sen oltava edes vähän niin kuin Carrie.

Kuosien sekamelskaan tiivistyy ihana, ihana New York

Tätä huolettomuutta ei vartissa loihdita

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Reseptilääke laukkuhulluuteen?

Silmissä sumenee. Tekee mieli kiljua, mutta ääntä ei lähde. Poskiin nousee lämpö ja iloinen puna. Kurkkuun tulee pala. Ei voi istua, mutta ei seistäkään. Olla paikallaan tai liikkua. Aivan kuin kädetkin vispaisivat. En pysty kuvailemaan aivan tarkkaan mitä kaikkea fyysistä kohtaukseen liittyy, sillä sen saadessani en ole täysin läsnä. Vaarallista, vai mitä? Laukut tekevät minut hulluksi.

Muistan ikuisesti, kun sain pitkään haaveilemani Mulberryn Roxannen. Lompakko ei ollut samaa mieltä kanssani lähes tuhannen euron kertainvestoinnista, joten päätin säästää päivittäin ajattelemaani täydellistä ruskeaa nahkalaukkua varten. Mutta mitenkäs laukku-, kosmetiikka- ja vaatehullu säästää, kun joka hetki kulmalla tulee vastaan toinen toistaan ihanampia juttuja? Siis unelmoin rakkaudestani lähes vuoden. Ihailin ääneen, Keksin hyviä tekosyitä. Se kestäisi läpi elämäni. Hinta olisi käytössä taatusti vähemmän kuin sesongin tai kahden yli kantavalla kassilla. Törmäsin siihen usein, tarkoituksella. Loin rakastuneita katseita kun näimme. SIlitin pintaa, sovitin oikeaan käteen, kokeilin vasempaan. Nostin olalle. Kurkistin sisälle. Uneksin meidät kahdestaan.

Taivaan kiitos poikaystäväni oli järkevää, säästäväistä sorttia, joten sain ihanuuden joululahjaksi. En tiedä olisiko minulle löytynyt tepsivää hoitometodia? Reseptilääke laukkuhulluuteen? Voi sitä itkun määrää, kun näin valtavan paperipussin ja sen sisällön jouluaattoiltana....

Olen sittemmin hankkinut useamman kalliiin laukun. Jättänyt niiden vuoksi tupakanpolton koskaan aloittamatta, jättänyt 138,5 drinkkiä juomatta, ostanut vain laadukkaita vaatteita, jotka kestävät sesongista toiseen. Venyttänyt jenejä, kun elämää suurempi luottokorttilasku lasahtaa lattialle. Ostanut laadukkaita, erikoisia vaatteita, jotka eivät taatusti kestä sesongista toiseen. Ollut on-off, säästänyt, tuhlannut.

Silti mikään muu laukku ei ole kolahtanut yhtä kovaa kuin ensimmäinen suuri laukkurakkaus. Laukun antajasta tuli elämäni rakkaus. Ihana aviomies, joka naurahtaa uutta laukkua ääneen ylistäessäni, että eikös Roxannen pitänytkään kestää koko elämääsi. Tietysti, sanomattakin selvää! Mutta niin kestävät Miu Miut, Kenzot, Luellat, Diorit ja Marcit. Ja takuulla myös Chanel ja Chlóe. Mistä hän sai päähänsä, että en haluaisi uusia läpi elämän kestäviä laukkuja? Ei siitä ollut puhetta?


 
Oisikko nää joskus vielä miun Miu Miu? 

J.K. Miu Miut Net a Porter sekä Nina´s