maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän kynsilakkaaja

Maamme eturivin meikkaajat ovat lakanneet illan ykkösjuhlaan tälläytyvien vieraiden kynsiä kättelykelpoisiksi. Samaa tunnelmaa on voinut aistia lumisessa Alppilassa, jossa eturivin hoitovapaalaiset käyttivät päivänsä vähintään yhtä juhlavissa sekä hivenen isänmaallisissakin merkeissä. Sain kunnian levittää kynsilakkaa pieniin sormiin, kun kotimme täyttyi 2,5- ja 5-vuotiaiden nuorten naisten touhuilusta. Tarkalleen klo 05.40 aamulla. Kristus...Mutta voi kuinka taivaallista ja haasteellista oli lakata käsiä, joiden kynnet tuntuivat lakkasiveltimen kärjestäkin varmaan loppumattomalta pikkuvarpaankynsirivistöltä, voisiko joku tuoda mikroskoopin, kiitos! Mutta juhlavaa tuli. Ja hoitaja slash manikyristille väsy kolmen alle kouluikäisen kanssa touhuilusta. 

Kyllä yhden lapsen kanssa on helppoa. Saan ehkä jopa katsoa juhlallisuuksia televisiosta kuplivan kera. Lasissani taitaa tosin kuplia limsa, mikä sopii kotikatsomokokonaisuuteeni tänä vuonna hyvääkin paremmin. Asuvalintani on vintagea ja ekologista muotia ajan hengen mukaan. Oloasun housut, vanha paidankauhtana sekä villasukat. Mutta jotain juhlavaa, ja sinistä. Viimeistellyt kynnet a´la Maybelline Mini Colorama Party Blue no: 96. Vaaleansininen kermamainen lakka antaa jo yhdellä kerroksella hyvän värin, kahdella maalimaisen peittävän lopputuloksen.  Lakka on menneen kesän kausituote, mutta se on niin up to date vielä 2011 keväällä valkoisen muodin rinnalla. Etenkin kun muu meikki on luonnollinen. 

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Vaaleansinisestä kynsilakkauksen uutta mustaa 
lanseeraasi viime kesänä muun muassa Whitney Port, joten kyllä se tulossa on!

3 kommenttia:

  1. Millaisessa työpaikassa olet kauneustoimittajana? Työsi sattuu olemaan unelma-ammattini. :>

    VastaaPoista
  2. Moi Riikka,

    kiva kuulla :)

    olen töissä Aller Median julkaisemassa Ellessä. Ellessä on hienoa se, kauneus saa rutkasti palstatilaa, muodin rinnalla. Nyt hoitovapaalla kirjoittelen työnantajalleni satunnaisesti ja nautiskelen erilaisesta elämästä. Lapset ovat kuulemma pieniä niin vähän aikaa. Ja sen olen jo huomannut.

    VastaaPoista
  3. Aaa Elle minulle tuleekin kotiin. :)

    VastaaPoista