sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Jää mun luo, Närhen Laura

Laura Närhen edesottamuksia musiikin parissa on odotettu niin fanien keskuudessa kuin ammattiympyröissä ja kaveripiirissä. Neito on työstänyt sooloalbumia jo jonkun tovin, joten suomenkielinen sinkkulohkaisu Jää mun luo olikin kuluneen viikon paras uutinen. Latasin kipaleen ja fiilistelin. Hyvä Laura ja taustajoukot! Biisissä on mielestäni sopivassa suhteessa Lauraa ja Lauraa: 75 % Kuutamolla-elokuvan tunnarin Se ei mee pois tapaista poppista sekä 25% Kemopetrolin jalan alle tarttuvaa konekomppia. Turkulaisten harmiksi kipaleella ei ole juurikaan yhtymäkohtia Ruohosten veljesten 90-luvulla levyttämään kaimaan. Jää mun luo Helsinki - Turku 6 - 0. 

Oli udeltava Lauran mietteitä sinkun synnytyksen jälkeen. Hän kommentoi, että tuntuu hassulta, kun pitkään hauduteltu biisi ei ole enää vain hänen omaisuuttaan vaan se kuuluu kaikille. Sinkun vastaanotto jännittää laulajaa edelleen, mutta ison urakan loppuvaiheille saattaminen on helpottavaa. "Kun kiekko oli pihalla,  kävin iTunesissa ihmettelemässä, että siellä se nyt on! Sitten taisinkin lähteä hyvillä mielin töihin".
 
Keväällä Laura viimeistelee levyä ja valmistautuu julkaisuun muun muassa sporttispurtin avulla, jotta julkaisuhulinan jaksaa hehkeänä ja reippaana. Etenkin, kun uudet urheilureleet on hankittu. Keikoillekin päästään, kunhan levy saadaan ulos. Kampean itseni takuulla paikalle, jätän lapsen siksi aikaa vaikka narikkaan.

Ja sitten ne tärkeimmät....Kaapo Kamun ottaman promokuvan ihanuuden takana on Lauran vakiostailaaja Annette Tamminen. Puuterivippaa paineli iki-ihana meikkivelho Riia Koivisto Fab Makeup Hairista. Musta mekko on Annika Rantalan Piston kevät/kesä 2010 Bird Stories -kokoelman Audrey Dress. Omat Pistot pitää hankkia hyvissä ajoin, sillä käsintehdyt vaatekappaleet tuppaavat loppumaan kesken. Mustaa satiinimekkoa voi kartoittaa Endistä, jossa sunnuntai-iltana oli vielä koot 36 ja 40. Kysäise kokoja myös Televisio LIfestyle Storesta,puhelin 02-2310400.

Ja jos Laura voisi tehdä tällä hetkellä mitä tahansa, hän menisi trooppiselle rannalle luksuskylpylään  hemmoteltavaksi ja paapottavaksi. Lei kaulassa ja samppanjalasi kädessään... Et menis, jää mun luo! Tai muuten siellä on muutama muukin.
 

Maailman pienimmän ja sievimmän nenän omistaja 




lauantai 27. helmikuuta 2010

Vihdoinkin karvanpoistovoide joka tepsii säärikarvoihini!

Olen testannut Veetin karvanpoistovoiteita vaikka huru mycket. Ensimmäinen muistikuvani merkistä on, kun palosammuttimena kaivoin äitini kätköistä voidetuubin, joka säikäytti minut kamalalla hajullaan. Tuoksumuisto on kantanut viime vuosiin asti eikä karsea ominaistuoksu ole menneestä juurikaan muuttuneet. Valmistajan lupaukset uskomattomasta sileydestä ovat hymyilyttäneet, sillä testaamani voiteet eivät ole tepsineet sitkeisiin säärikarvoihini. Olen siis tähän asti höylännyt, depiloinut, vahannut kylmällä ja kuumalla. Jopa nyppinyt kinttujani. 

Mutta sitä kohti, mikä vastustaa. Testasin uuden Veet Suprem´Essence Suihkussa käytettävän ihokarvanpoistovoiteen aika skeptisesti. Oli iloinen yllätys, että karvanpoistovoiteen katku oli saatu peitettyä. Voide oli edelleen suhteellisen voimakkaan tuoksuinen, mutta uusi odour oli miellyttävä. Pursotin tuubista mojovat viirut kuivalle iholle kumpaankin sääreen ja levitin ne nopeasti paketin mukana tulevalla sienellä. Odotin hetkisen, yritin arvioida minuutin,ja marssin suihkuun. Pakkauksen suomenkielinen ohje neuvoo, että aineen pitää antaa vaikuttaa vähintään kolme, enintään kuusi minuuttia. Ja säärien suihkuttamista luonnollisesti vältetään. Meinasin masentua, sillä kutakuinkin sampoon huuhtomisen aikaan voide alkoi valahtaa paikoitellen. Se siitä, mietin. Mutta otin silti sienen ja pyörittelin voiteen jäämät karhealla puolella. Yllätyin iloisesti! Karvat lähtivät pois tasaisesti kaikkialta, minne olin levittänyt voidetta. Onko äitiys pehmittänyt minut sekä säärikarvani vai mitä on tapahtunut? Aiemmin jouduin viimeistelemään karvanpoistonvoiteen höylällä. Ja voitte arvata miten miellyttävää se oli... 

Eläköön, eläköön, eläköön! Nyt on myynnissä karvanpoistovoide, joka tepsii HC-karvoihinkin sekä tuoksuu siedettävältä. Säärieni yleensä kuivaakin kuivempi iho ei kaivannut kosteusvoidetta vaan tuntui sileältä ja tasaiselta, voiteessa on eteerisiä öljyjä.

Sain lutrattua sääriini reilun 1/4 tuubista, taisin liioitella huonojen kokemusten vuoksi. Haituvakarvaisempi pärjännee huomattavasti vähemmällä määrällä.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Wrangler-mies heittopussina

Löysin itseni hauskalta kotisivulta, jossa esiteltiin miesten farkkumuotia raikkaalla tavalla. Katsoja saa avata hiirellään videolla esiintyvän mallin takin, riisua paidan ja heitellä poloista sinne tänne.

Ihastelin mainosmiesten mielikuvitusta, ja tein työtä käskettyä. Mietin, mikä tässä tuntuu niin tutulta. Kunnes taannuin 90-luvulle. Tarkemmin sanottuna Madonnan Justify my love -videolle, jossa samainen mies pelehtii Madonnan kanssa aivan yhtä yläosattomissa kuin näytölläni. Näin taisi tapahtua myös siviilissä.

Nyt Tony Ward mannekeeraa Wranglerin Blue Bell -farkkumallistolle. Jos joku kysyisi millaiset vaatteet Tonylla oli, en pystyisi kuvailemaan niitä tarkasti. Huomioni kiinnittyi lähinnä siihen miten farkkumies kärsii käsissäni: strippaa, tippuu tuolilta, kaatuilee. Olen kamala, kamala nainen. Jos riepoteltavana olisi nainen, olisi ratsuväki valitettavasti kutsuttu paikalle aika päivää sitten.


torstai 25. helmikuuta 2010

Sijoita silmänympärysihon suojaamiseen

Hallelujah, auringonsäteet ovat täällä! Ja jotta hymyilyttäisi vielä vuosienkin päästä, päivitä aamuisin levittämäsi silmänympärysvoide suojakertoimen sisältävään tuotteeseen. Tarjolla ei ole  ole liikaa vaihtoehtoja. Tässä muutama tykätty:


Avon Liiv Botanicals Vitalising SK 15 (tuubi) - hajusteeton
Biodroga Repair Eye Cream SK 25 (purkki)
Dermalogica Total Eye Care SK 20 (tuubi)
Dior Hydraction Eye Cream SK 20 (purkki)
Elizabeth Arden Ceramide Plump Perfect Eye SK 15 (purkki)
Elizabeth Arden Ceramide Eye SK 10 (purkki)
Korres Evening Primrose Eye SK 6 (tuubi)
Murad Essential-C Eye SK 6(pumppupullo)

Suojaa antavat tietysti myös aurinkolinjojen silmänympärysvoiteet, kuten
Shiseido Sun Protection Eye Cream SK 25 (tuubi)
Biotherm Sun Sensitive Eyes SK 30 (tuubi)
Clarins Sun Wrinkle Control Eye Protection SK 30 (tuubi)



Biotherm poseeraa

Rumaa päivää sinullekin, Eva Mendes!

Eva Mendes on kiristänyt pinnaani viime aikoina. Kaikki alkoi Marie Clairen brittiversion kannesta viime syksynä. Siinä Eva poseeraa harmaassa iltapuvussaan  naapurintyttömäisen pörröisenä (ai mitä, eikö teidän nurkilla.... ) ja seksikkäänä. Minä syötin pojalleni lounasta, jota iloisen ateriahetken lopuksi oli enemmän yöpuvullani (kello kaksitoista) kuin lapseni ruoansulatuksen työstettävänä.

Seuraavaksi latinoystävä muistutti olemassaolostaan Kampin Calvin Klein myymälässä joulun alla. Näyttelijätären kiiltävä kroppa oli framilla läpinäkyvissä pöksyissä pipareineen päivineen. Täydellisenä. Jokaista karvaa, vähäistä,  myöten.

Viimeinen niitti lyötiin, kun selailin äsken kotimaisia naistenlehtiä. Eeva seisoi puuterinvärisessä Miu Miun mekossaan sievänä ja muka-viattomana kuin mikä....

Alan ihmisenä ymmärrän kyllä, että Evankin ulkonäön takana on tukku erityisen päteviä ihmisiä kynsienmuotoilijoista meikkaajiin, valokuvaajista kuvankäsittelijöihin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi samaiset ihmiset eivät häärää olohuoneessani tänään. Rouvalle retusointia, ja ripeästi! Tähän ei yksi smoky eyes riitä.

   Kuva: Marie Claire

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Liisaa Ihmemaassa

Johnny Deppin, ylläri ylläri, tähdittämä Tim Burtonin ohjaama Liisa Ihmemaassa -leffa täyttää elokuvateatterit 12.3. Kiehtova satu valkoisine jäniksineen inspiroi tällä vuosituhannella myös muoti- ja kosmetiikkataloja.

Fabio Sasso sekä Juan Caron suunnittelivat Talent Hub-projektin nimissä asustekokoelman Furlalle.  Talent Hubissa Furla siis antaa nimensä nuorien suunnittelijoiden käyttöön, joten näkyvyys, maine ja mammona ovat taatut. Leitmotiv for Furla Alice In Wonderland Capsule Collection on myynnissä erittäin rajoitetusti valituissa myyntipisteissä. Berllinistä sitä sai ainoastaan Galeries Lafayette:stä, jonne ystäväni Riia kipitti kiireen vilkkaa...

OPI puolestaan sekoitti omat kynsilakkasävynsä Liisalle, jota elokuvassa esittää australialainen Mia Wasikowska.

Himmeät kynnet

Tiesitkö, että mattapinnan antavat kynsilakat käyttäytyvät eri lailla kuin kiiltävät ja helmenhohtoiset sisarensa? Himmeiden kestävyys ei yleensä ole kiiltävien lakkojen luokkaa, sillä mattalakat ovat suhteellisen tuore keksintö. Voitaneen sanoa, että teknologia laahaa. Kiiltäviä kynsilakkoja on nimittäin kehitelty pitkään, niitä myytiin pullotolkulla suhteellisen pian sen jälkeen, kun automaalit lanseerattiin 1920-luvulla. Lähes sata vuotta myöhemmin halutaan mattaa. Ainakin kynsille.

Parhaat mattalakkavinkit
Mikäli haluat kynsistäsi äärimmäisen mattapintaiset, valitse tumma väri. Mitä tummempi, sen himmeämpi lopputulos. Mikäli mielit pitää kyntesi kiillottomina unohda käsi- ja kynsinauhavoiteet. Myös päällyslakat ovat pannassa. Paitsi jos haluat leikkiä matan ja kiiltävän lopputuloksen kanssa. Se sujuu helposti...

Staili yhden värin ranskalainen lakkaus
Lakkailin yhden värin ranskalaisen manikyyrin näin: poistin vanhat kynsilakat (Dior), levitin aluslakan (YSL), levitin kaksi ohutta kerrosta OPI:n You don´t know Jacques! -sävyä koko kynnelle. Sipaisin kynsien kärkeen kiiltävää päällyslakkaa (Mavala). Lopputulos on simppeli, tyylikäs ja äärimmäisen muodikas. Lakkaus kesti kynsissä siedettävänä kolme päivää. Pesen käsiäni todella usein, kiitos 15 kk:en sottapytyn.


P.S. OPI:n kotisivuilla on aivan mahtava leikkikalu. Voit katsella kaikkia kynsilakkasävyjä mallin käsissä. Säätele kynsien pituutta sekä ihon sävyä. Masiina myös muistaa sävyt joiden kanssa olet leikkinyt. Niitä vilkuillaan My OPI-osiossa sivun vasemmassa laidassa. Klik, klik, klik. Jos Facebookissa notkumisen ohella ehdit.

 

maanantai 22. helmikuuta 2010

Je t´aime fäshööööönpupu Fifi Lapin

En ole oppinut ymmärtämään muotiblogeja, joissa Neiti Meikäläinen kuvaa itseään ties mitkä rääsyt yllään omituisista kuvakulmista kauheissa valoissa. Ymmärrän, että tirkistely kiehtoo. Ja sen, että muoti- ja katalogikuvissa täydellisiksi stailatut ja kuvatut vaatteet näyttävät blogeissa todellisen luonteensa. Mutta silti. Siis pliis, tuijotella nyt joitakin halpisryysyjä ties kenen tahansa yllä. Niitä kun saa hankittua omaaankin kaappiinsa ja viritettyä aivan yhtä tylsän vartalon päälle. Haluan unelmia ja ripauksen enemmän!

Tänään synkistä synkin muotiblogiasenteeni koki valaistumisen. Lueskelin, tai paremminkin silmäilin englantilaisen Fifi Lapinin eli isänsä pennoset laatumuotiin törsävään kaniinin mietteitä.Me like! Kiehtovinta pupuneidossa on se, ettemme koskaan saane tietää vetääkö hän kaiken hatustaan.
Toivottavasti ihanat, tyylitajulla väännetyt blogit lisääntyvät kuin kaniinit.



http://fifi-lapin.blogspot.com/

Hyvää tekevä käsinaamio

Pakkastalvi on koetellut niin autojaan hangesta kampeavien pinnaa kuin kiristävän kuivasta ihosta kärsivien nahkaa  Kännykän hipelöiminen avokäsin pakkasessa sekä Jalo-pojan peseminen veivät ainakin allekirjoittaneen käpälistä mehut. Iho halkeili, hilseili. Tuntui kuin kinttaissani mylläisi Sahara. Siispä kunnon käsinaamion hakuun...

LCN kynsien ja käsienhoitosarjan OGNX -tuotesarja pohjautuu Marokkolaisen arganpuun pähkinöistä saatavaan öljyyn, jossa on runsaasti rasvahappoja sekä E-vitamiinia, joka tunnetaan elvyttävänä ja erittäin antioksidanttisena vitamiinina eli ihosolujen pitäisi säilyä pirteämpinä pidempään.

Testing testing
Testasin OGNX- käsinaamion. Koostumus näytti purkissa voimaisen täyteläiselle, mutta osoittautuikin ihanan kevyeksi ja imeytyväksi hoitavuudesta tinkimättä. Punoittavat, hilseilevät kädet reagoivat kosteuskylpyyn kirvelemällä paikoitellen, mutta tympeä olotila meni nopeasti ohi. Pieni nipistely on yleinen tuntemus silloin, kun iho on erityisen kuiva ja se saa hyvää hoitoa.

Tuomio
Naamio imeytyi hetkessä, vaikka levitin sitä paksun kerroksen kuten kuuluu eli iho ei juurikaan kuultanut maskin läpi. Laitoin naamion yöksi. Aamulla kämmenselän iho oli tasaisemman värinen, punoitus ja kutina olivat poissa. Iho tuntui tutulta - ei siis miltään. Naamion tuoksu oli mukavan piristävä, joten käsillä oli kirjaimellisesti poikkeuksellisen kiva maski.

Aion toistaa käsittelyn talvella joka viikko.Purkista riittänee noin 10-15 kertaan eli pärjään sillä pitkälle toukokuun alkuun. Käytä myös käsivoiteen asemesta, mikäli kaipaat erittäin hoitavaa tuotetta.

50 ml käsinaamio maksaa 27,90e. Naamiota myyvät Riimin Beautyn oman myymälän lisäksi LCN kynsistudiot. Jokaisesta myydystä tuotteesta lahjoitetaan 50 senttiä Unescolle arganpuun suojelemiseen. Päivän hyvä teko samassa.

P.S. Muista hankkia auringonsäteiden ilmaantuessa käsivoide, jossa on suojakerroin. Vaikkapa Nivean hyväksi havaittu DNAge, jossa SK 15.

www.riimin.fi 

lauantai 20. helmikuuta 2010

Johdonmukainen laihdutuskuuri?

Facebook tyrkyttää minulle mainosta Supermallli Dieetistä, joka uhoaa "Tämä dieetti tekee Hollywoodin julkkiksista laihoja hetkessä..." Eli minä maksan ja julkut laihtuvat hetkessä...erinomaista! Ja jos ylimääräistä energiaa kaiken laihtumisen jälkeen jää, voi miettiä mitä tekemistä supermallilla ja Hollywoodin julkkiksella on keskenään.

Kun päätän hankkiutua kiloistani eroon, päädyn luultavimmin menetelmään, jossa on johdonmukaisuuden hiven. Nyt säästän terveyttäni sekä 49,39e kuukaudessa, ja jätän lumelaihduttajan tilaamatta.

Odotan valmistajalta tietoa tuotteesta. Mikäli valmisteen kotisivuillaan hehkuttamat "norjalaisen tutkijatiimin saamat huikeat testitulokset" ja muut verrattomat väitteet saaat tukea, julkaisen ne pikimmiten ja syön hattuni (terveisiä Aku Ankalle). Siihen asti mantrani kuuluu: syö terveellisesti, rakasta itseäsi sellaisena kuin olet, liiku oman tarpeen mukaan sekä voi hyvin! Holly- ja Bollywoodin julkkiksista viis.  

perjantai 19. helmikuuta 2010

Keväthäät, anyone?


Nyt on monta hyvää syytä mennä naimisiin: kurkista Net-a-Porterin hääpukuvalikoimaa! Nelinumeroisella summalla saa ihka oikean designer-mekon, jonka täydellinen kangas, pienet yksityiskohdat sekä taidokas leikkaus kestävät aikaa ja ihmettelemistä.

Lanvinin harmaa hääpuku saa rouvan miettimään revanssia. Taidan tosin päätyä tuttuun sulhaseen....




www.net-a-porter.com

torstai 18. helmikuuta 2010

Saisiko palasen entistä elämää ystävämyynnistä?

Globe Hope UMO Soolo 1 -ostoskassi tuo mieleeni edellisen kotini Kalliossa. Lähikauppani nk. Home Siwa vie muistoissa viikonloppuihin, jolloin ei-notkuva elämää nähnyt valikoima kelpasi väsyneelle juhlijalle. Lämmin ja suolainen upposi ja auttoi. Kaihoilen kotini korkeita huoneita ja leveitä ikkunalautoja, joille voi istahtaa. Tai siis olisi voinut, mikäli sisälläni asuva mummo ei olisi täyttänyt paikkoja tavaroilla. Voi sitä pikkiriikkistä saunaa, joka oli ja on harvinaisuus kalliolaiskaksiossa....Nyyh!

Kipaise Globe Hopen ystävämyyntiin, mikäli mielit hankkia palasen 2000-luvun kaupunkikulttuuria. Mikäli Jani Leinosen suunnittelemat UMO-tuotteet eivät ole alennuslaareissa, menneen vaikutteita voi imeä mistä tahansa tuotteesta. Koskaan ei tiedä, mistä kierrätysmateriaalit on hankittu... Saisiko palasen entistä elämää?



http://www.facebook.com/event.php?eid=334770112624&ref=ts

tiistai 16. helmikuuta 2010

Sukkahousuhevihiukset

Oli taas se aika kuusta. Astelin luottokampaajani Riian pakeille Fab Makeup Hairiin värjäämään ei-minkään-värisiä hiuksiani ei-minkään-värisiksi. Olimme hakeneet luonnollista sävyäni eli suhteellisen tummaa maantien vivahdetta katkaisemaan vaaleiden raitojen kierrettä. Kiikutin kerta toisensa jälkeen erilaisia hiuskuvia Linda Evangelistan ammoisista sävyistä Jennifer Anistonin uusimpiin villityksiin (lue: aina sitä samaa...). Riia teki työtä käskettyä, kun minä selitin korkealentoisia ideoitani. 

Löysimme lähes täydellisen sävyjen soinnin viime käyntini aikana. Hidasteita frisyyrini muutoksessa aiheutti hiusteni punapigmentti, minkä ansiosta luonnollista viileää väriä ei saada kertaheitolla, mikäli mielimme säilyttää hiusteni hyvän kunnon.

Tänään parituntisen jälkeen peilistä tuijotti täydellinen sävy. Olin raahannut mukanani vääriä kuvia. Peilistä tuijotti Sturm und Drangin laulaja André. Niin, juuri se teini-ikäinen linnunluinen poika, joka laulaa kuin aikuiset miehet. Olin turhaan pelännyt, että tummentuneet kutrini vanhentaisivat minua. Vai oliko vika heikkenevässä näössäni ja villissä mielikuvituksessani?

Niin tai näin, olin hiirenharmaiden, maantienväristen, täydellisten ei-minkään-väristen hiusten onnellinen omistaja. Mieleni veti sukkahousuheviä. Kovaa ja korkealta.

 

André Linmanin kelpaa kepittää. Kuva: Noise.fi 

lauantai 6. helmikuuta 2010

Äitiyspolkka ja entinen elämä

Olen muutamaan otteeseen todistanut keskustelua äitiyspolkasta. Lyhyestä hiusmallista, jonka tuoreet äidit leikkaavat lapsen saatuaan. Yhteistä äitiyspolkkatukkaisille naisille on kuulemma se, että kyseiset naiset tuppaavat unohtamaan itsensä: entisen ja nykyisen. Hyvästi viinilasiin hukkuminen, treenaaminen bodypumpissa, ystävät ja shopauttaminen. Silkkaa pientä huutajaa ja supistunutta elinpiiriä koko elämä, lyhyt sellainen. Mies-raukkakin joutuu moista naiseutensa hukannutta sietämään...

Haiseva vastalause! Lyhyt hiusmalli voi olla vapaaehtoinen valinta, jopa muotiteko. Toinen merkittävä syy hiusilmeen muuttumiseen voi olla itkua ja hammastenkiristystä aiheuttava hiustenlähtö.

Lapsen saamisen aiheuttamat hormonimyllerrykset aiheuttavat joillakin hiusten lähtemistä. Olo tuntuu taatusti ankealta, kun suihkun lattiakaivo imee kerta toisensa jälkeen tuttua, tasaisesti tippuvaa tukkaa. Maailmanlopun tunnetta korostaa se, että hiukset ovat loppuraskaudessa tavanomaista runsaammat, sillä hiusten luonnollinen irtoaminen hidastuu,, elimistö säilyttää kaikki lämmön lähteet. Hiustenlähtö voi tuntua moninkerroin hurjemmalta mitä se on.

Hiuskato voi iskeä myös paikallisesti. Tyypillinen paikka on ohimot. Allekirjoittanut luonnonkiharainen blondi pystyi Pelle Hermannimaisesti peittelemään pahimmat koloset, mutta toisin voi asian laita olla piikkisuoratukkaisella kohtalotoverilla. Pitkä tukka ei välttämättä ole 1 risti 2 mallina kovin houkutteleva..

Mikäli hiuksesi tippuvat, muista, että vaalea väri tuo runsauden tuntua, tummista hiuksista päänahka paistaa helpommin läpi. Tuuppaa pieni imeväinen täyteen murkinaa, kävelytä uneen ja kipaise kampaajalle. Mies maksaa, sinähän saat jo tavallista pienempää palkkaa siksi, että synnytit yhteisen lapsenne. Aikuinen seura ja vaaleampi sävy tai raidoitus tekevät ihmeitä. Vaalennuskäsittely myös tekee olemassa olevista haituvista paksumman tuntuiset. Helppo tapa saada tuuheuden tuntua on föönata hiukset hyvin. Jatka lämpimällä ilmalla puhaltamista senkin jälkeen, kun hiuksesi ovat kuivat, jotta saat parhaan lopputuloksen.

Muista myös, että lyhythiuksiset tuppaavat usein raikkamman ja huolitellumman näköisiä kuin pitkähiuksiset kanssasisarensa. Myös nätit silmät ja kasvonpiirteet tulevat paremmin esille, kun hiukset eivät vie huomiota. Tämä toimii myös päinvastoin. Iso tukka häivyttää kasvoja. Moniko Miss Naapuripitäjä on kurjuutta kummemman näköinen, mikäli valtava kiharameri karsitaan pois?

Ja jos jämähdät kotiin, etkä halua, soita ystävillesi. Ne, jotka vastaavat elämänmuutoksestasi, ja ankeasta äitiyspolkastasi huolimatta, ovat tapaamisen arvoiset. Ja jos haluat jämähtää, jämähdä rauhassa. Kaikelle on aikansa.

Ainoa varma asia elämässä on muutos. Myös hiusmuutos.

Auttakaa minua, huuleni huokaavat hoivaa...

Huulteni iho ärtyi rakeisesta kuorinnasta ja apua piti saada. Hätiin riensi REN Skincare Mayday Mayday.

Hoitovoide on valmistajan mukaan suunniteltu erityisen kuivalle, ärtyneelle ja halkeilevalle iholle. Sen sanotaan korjaavan ihoa ja palauttavan sille pehmeyttä ja joustavuutta. Paljon luvattu.
Testasin balsamin muun muassa pakkastalven (lisää miinuskelejä, kyllä me kestetään) ahavoittamille kynsinauhoille sekä niistämisen kuivattamille nenänpielilleni. Saivatko aiemmat ensiapuvoidesuosikkini, Elisabeth Ardenin 8 Hour Cream ja Diorin Creme Abricot, haastajan?

Koostumus 
Kirkas balsami on öljymäisen liukas ja siitä aistii piparminttumaista raikkautta, mikä tuntuu ainakin flunssaisesta mukavan terapeuttiselta. Balsami tuntuu hivenen rakeiselle. Rakeet liukenevat, kun balsamin levittää. Hurjan tehokkaan oloista, oli ensimmäinan ajatukseni, vapautuukohan tässä hoitavia aineita?!? Balsami muuttui huulilla lähes vesimäiseksi, sen olemassaolosta muistutti omaleimainen tuoksu.

Tuomio
Mayday Mayday on oiva tuttavuus. Huulteni kuorinnan jälkeinen arkuus helpottui saman päivän aikana. Huulet tulivat parempaan kuntoon reilussa parissa päivässä, kun voitelin niitä nelisen kertaa päivässä.
Balsami antaa riittävästi kosteutta, mutta kovilla pakkasilla tai auringon paahtaessa (kyllä se kesä vielä tulee) suosittelen suojaavamman pinnan antavaa täyteläisempää kreemiä, suojakertoimellista voidetta tai huulipunaa. Creme Abricotia käytän edelleen kynsivoiteena ja huulivoiteena silloin, kun haluan hoidon lisäksi aavistuksen persikkaista sävyä. 

8 Hour Creamin tehoa rikkinäisellä iholla ei syrjäytetty vieläkään, mutta Mayday Mayday on erinomainen vaihtoehto, mikäli haluat raikkamman, aavistuksen imeytyvämmän hätäapuvoiteen. Mukavampi kuin kahdeksan tunnin voide esim. kämmenselissä. Jatkuvan pesemisen ja pakkasen kuivattamat kädet saivat siitä erinomaista täsmähoitoa.

torstai 4. helmikuuta 2010

Keneltä me silloin tuoksuttiin, kun ei ollut...

Erehdyin Subille katsomaan Kardashianin sisaruksista kertovaa tositeevee-sarjaa. Mielestäni maailma ei menettäisi juurikaan mitään, mikäli sarjaa ei olisi koskaan synnytetty.

Ilmeisesti viisaat ovat toista mieltä, sillä iki-ihana kosmetiikkaketju Sephora hehkuttaa Kim Kardashiania ja hänen nimikkotuoksuaan ylitsevuotavin adjektiivein.

Tuoksuun on laitettu appelsiinin kukkaa, gardeniaa ja vaniljaorkideaa - ei välttämättä paha yhdistelmä, mutta ei kovin yllätyksellistä ja yksilöllistä. Mutta että taas yksi turha julkkis hajusteena, anna mun kaikki kestää...

 

Kuva: sephora.com

Tietty ikä ja punaiset huulet

Kehuin lähes kymmenen vuotta sitten kollegani kirkkaanpunaisia huulia. Samaan hengenvetoon sanoin, että väri ei kerta kaikkiaan toimi minulla, oloni on outo punattuna. Sain kuulla, että rehdit punaiset toimivat vasta tiettyyn ikään tultaessa. Nuori iho kun kuulemma hehkuu itsestään.

Tiettyä ikää vaan teillekin, kirkkaanpunaiset toimivat nykyään kuin häkä. Vaikka olo punaisissa ei ole edelleenkään kotoisa, en voi kieltää ettenkö hehkuisi täydellisesti Lumikilta lainatussa huulimeikissä. Ja se on nykyään paljon se. Kokeilkaa, jos ette usko!

Jotta kokonaisuudesta ei tulisi turhan tätimäinen, skippaa voimakas silmämeikki.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Tsumori Chisato Split

Hoitovapaalaisen tili paloi kertaheitolla, kun kipaisin helsinkiläiseen My O My-liikkeeseen ennen joulua. Kaapissani olevat hurtuukit tuntuivat (taas kerran) tylsiltä ja tämä Tsumori Chisaton rento ja reilunkokoinen pusero puolestaan elämäni valolta. Ja kun ostoprosessia saatteli sulava, mutta luonteva palvelu, en ollut kassalla köyhä ehkä kipeä. Hintava jumpperi sekä valtava paperikassi kourassani raahauduin lumisateeseen.

Paidasta on tullut ehdoton lempparini. Menen se päällä kaikkialle. Suhteemme muistuttaa edellisestä lempivaattestani, joka päällä lopulta myös nukuin...

Olimme Tsumorin kanssa eilen Depeche Moden keikalla. Yht´äkkiä muistin, että ystäväni tytär söi banaania päivällä olkapäätäni vasten. Ja siinä se vielä keikkui, pikkiriikkinen banaaninpala olkapäälläni. Ilta oli silti täydellinen: musiikkia ja ystävä (ihan oikeakin) - olimme oikea Tsumori Chisato Split. Vain veneenmuotoinen lasilautanen puuttui.

 
Paita pötköttää

Vauvanhuoltosetti

Vein aikoinaan parikuisen poikani tapaamaan vanhoja työkavereitani. Ihastelivat lapsen ihon lämmintä sävyä (mistä lie perinyt), joten vitsailin laittaneeni hänelle itseruskettavaa voidetta. Sain takaisin Iltalypsyn Karjakko-katseita, huumoriani ei ehkä ymmärretty? Itseruskettaja ei kuulu lapseni hoitorepertuaariin, vaikka muutama muu voide kylläkin.

Erinomaisiksi havaitut vauvanhoitovarusteet - testattu niin Ranuan rämeissä kuin Pariisin pakokaasuissa,  s´il vous plait! 

Weleda Calendula Body Lotion
Ihanan notkea emulsio, joka on helppo levittää nopeasti vaikka käsissä olisi rimpuileva yksivuotias. Pikkuisen perusvoide, jota voi sipaista aivan mainiosti poskillekin, mikäli iho ei kaipaa tuhdimpaa hoitoa tai suojaa. Saman linjan kasvovoide on mukavan täyteläinen ja riittää hyvin talvivoiteeksi. Ahavoituneet pakkasposket palautuivat hyvään kuosiin päivän rasvaamisen jälkeen. Voidetta lisättiin kolmisen kertaa päivässä.

Dr Hauschka Silk Powder 
Muksun vaippa-alueen iho pysyi koko vauva-ajan ehjänä, kun käytin silkkipuuteria talkin asemesta. Voidetta taputeltiin tarvittaessa ainoastaan pakaroihin. Naisenlogikkaanii ei mahtunut yleisesti annettu ohje laittaa voidetta hautuneisiin, rikkinäisiin paikkoihin. Mielestäni moinen seos aiheuttaa melkoisen muhinan.

Käytin silkkipuuteria aina, kun pepun tai nivusten iho punoitti.Toimenpide koko komeudessaan menee näin: pesu lämpimällä vedellä, kuivaus pyyhkeellä taputtelemalla, tupsautus silkkipuuteria hautuviin paikkoihin ja kolosiin.Iho pysyy kunnossa, sillä hienojakoinen, silkkisen ohut puuteri estää ihon hautumista ja hankaantumista.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Hajuvesihullu hoitovapaalla

Kylpyhuoneeni hyllyt ja kaapit ovat aina pullottaneet purkkeja ja purnukoita. Olen työskennellyt kosmetiikka-alalla kymmenisen vuotta erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Meikkaajana, kouluttajana, tiedottajana sekä kauneustoimittajana. Olen saanut kunnian tutustua lukuisiin kauneuden ammattilaisiin ja osallistua alan seminaareihin, jotka ovat kartuttaneet tieto-taitoani niin kotimaassa kuin kaukana..

Rakastan kauppoihin ilmestyvien kausimeikkikokoelmien oivalluksia, jotka saavat innoituksensa muotimaailmasta. Joten voinet kuvitella, että työpaikkani suomenkielisen Ellen vastaavana kauneustoimittajana on unelmieni täyttymys.

Ehdin työskennellä vain muutamia kuukausia helmikuussa 2009 alkaneessa pestissäni, kun sain toisenkin uutisen joka mullisti elämääni: minulle tulisi lapsi.

Olen nyt 14-kuukautisen Jalon äiti. Olen äärimmäisen onnellinen pienestä pojastani ja hänen tavasta katsella maailmaa, imeä vaikutteita ja olla vilpittömän avoin kaikelle mitä maailma hänen eteensä tuo. Uskon kaikelle olevan tarkoituksen. Tämä pieni sankari tuli elämääni opetattamaan minulle valtavasti. Asioita, joita en oppisi ilman häntä. Siispä vietän aikaani kotona hoitovapaalla. Rymyän lumihangessa, konttaan kotona polvet kipeinä ja välillä olen niin väsynyt, että annan valtaisan kiitoksen ja haen kaikki maailman aarteet heille, jotka tekevät tätä työkseen.

Kaapit ja hyllyt pursuavat edelleen kosmetiikkaa, ahmin alan tietoutta ja jaksan innostua, kun näen uuden huulivoiteen. Yöunet tuppaavat vain välillä jäämään lyhyiksi. Jalo nukkuu hyvin.

Työni Ellessä saa odottaa vielä hetkisen. Kirjoitan satunnaisia artikkeleita työnantajalleni silloin tällöin, mutta kokopäiväinen kauneustoimittamisen kaipuu purkautukoon siihen asti blogissani. Kirjoitan kaikesta kauniista ja ihanasta, mitä haluan jakaa kanssasi. Kauneustoimittaja kokeilee...

Puhuvat Chanelin kynsilakkapullot

Oletko koskaan kokenut sitä, että Tax Freessä (tai muussa ostosmekassa) voidepurkki tai hajuvesi puhuu sinulle selvää suomea ja kutsuu viemään kotiinsa? Minä-parka jouduin Chanelin kynsilakkojen uhriksi viime viikonloppuna Frankfurtissa. Lyhyen, mutta intensiivisen keskustelumme seurauksena kevään täydellisimmät kynsilakkasävyt puuterinvärinen Inattendu ja harmaanruskea Particuliére kulkeutuivat kotiini. 

Maitomainen lakka antaa peittävän lopputuloksen jo yhdellä kerroksella. Lopputuloksessa ei ole turhia hippuja eikä helmen hohdetta. Simppelisti väri ja kaunis lasimainen kiilto. Täydellinen lyhyehköissä kynsissä. Innatendu on ihana myös mantelinmuotoisiksi viilatuilla kynsillä.

Mou mou

Saanko esitellä täydelliset Pakkastalven Pelastajat! Englantilaisen Moun eskimosaappaaat, jotka lempiverkkokauppani net-a-porter.com myi loppuun joulukuun alussa. Pinta mokkaa, vuori lampaankarvaa. Valmistaja sanoo, että näissä kelpaa tallustella vaikka paljain varpain. 15 asteen pakkasessa Ruskovillan ohut villasukka oli täydellinen kumppani. Varpaat ja niiden omistaja senkun hymyilivät.Yhdistä timmeihin farkkuihin, isoon neuleeseen ja valtavaan villakaulahuiviin, joka kieputetaan kaulan ympärille isoksi kimpuksi.

P.S. Näihin kenkiin vaihtoi myös ystäväni, joka tilasi verkosta aidot UGG:t, mutta sai kopiot. Ei niin halvat. Eikä lähellekään yhtä lämpimät



Mou Tall Eskimo Boot - noin 220 € (sis.tilauskustannukset).

Takuulämpimät popot: www.mou-online.com