lauantai 6. maaliskuuta 2010

Vahingossa muodikas

Etsiskelin lempiripsiväriäni meikkikaappini kätköistä. Ei missään. Ei kerrassaan missään. Kunnes Rubinsteinin Lash Queen löytyi sieltä mihin olin sen laittanut, niin kuin aina. Aikaa viime käytöstä oli vierähtänyt reilu viikko, joten paikka unohtui. Mutta miten ihmeessä paatunut kosmetiikan käyttäjä onnistui elämään viikon ilman ripsiväriä? Hoidan hoitovapaalla ihoani tuttuun tapaan. Huolella ja hartaasti. Levitän myös meikkivoiteen, valokynän, silmämeikin pohjustusvoiteen, irtopuuterit ja muut kulahduksen häivyttäjät päivittäin. Mutta ripsivärin saatan skipata silloin tällöin. Ilmeisesti yli viikon putkeen. 

Olen siis huomaamattani toteuttanut kevään tärkeintä meikkisuuntausta,   ääriluonnollisuutta eli nude-meikkiä, jossa ripsivärikin voidaan unohtaa, jotta lopputulos on kuin suoraan nummilta tai Chloén näytöksestä (vuosi toisensa jälkeen.)


Aivonystyräin rutistus
Koska nude on niiiiin mälsä sana upottaa suomalaiseen tekstiin, toivon, että joku keksii hyvän suomenkielisen nimityksen sille. Lähetän parhaasta ehdotuksesta vastineeksi kätköistäni löytyviä Avonin nakumeikkejä: pari erilaista huulipunaa sekä neljän värin luomiväripaletin. Luomarit ovat hiekan, ruskean, pronssin ja ihon väriset. Paletissa on riittävän suuri peili, josta näkee meikata koko nassunsa.  Luova työ kestäköön niin kauan, että täydellinen ehdotus ilmaantuu. Ja sisaret ja veljet, tuomaroidaan yhdessä!


 
This is what I call nude. 
Kuva: moonbattery.com





6 kommenttia:

  1. Osallistun "korvaa nude" -kisaan:
    Naturelli tai naturELLE
    Naturaali
    No-make

    VastaaPoista
  2. Nude on silti parempi kuin joidenkuiden suosima ilmaus "läskiväri", yööök!

    VastaaPoista
  3. itepuin-tiiti on ristinyt värin arseväriksi, mutta jospa löytyis joku kauniimpi nimitys, vaikka nutra

    xoxo, Prefecta
    Another Fab Day

    VastaaPoista
  4. Moi,

    aivan mahtavia kommentteja ja ehdotuksia!
    Arseväri, broileri ja läskiväri ovat aikas rempseitä, mutta haetaan jotankin kivempaa. Olen samaa mieltä kanssanne! Naturaali ja nutra kuullostaa aika hyviltä.

    Lisää ehdotuksia, niin saadaan tiukka skaba.

    Kivaa maanantai-iltaa kaikille!

    VastaaPoista
  5. Moi Jonna!
    Kiva tää sun blogisi : ). Miten ois nakumeikki?
    Terkuin
    Elina K

    VastaaPoista
  6. Hei,

    meinasi jäädä meikkiskaba paketoimatta.

    Avonin meikkipaketti lähtee NUTRA -ehdotuksen lähettäjälle. Prefecta lähetä yhteystietosi jonna.jalkanen@hotmail.com, niin laitan paketin tulemaan :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista